Hyppää pääsisältöön
Amusa Toimitus / 14.03.2023

Eero Aho ja Wenla Reimaluoto tähdittävät Pasi Lampelan intensiivistä uutuusnäytelmää

Selli on tiivistunnelmainen psykologinen trilleri henkilökohtaisesta rohkeudesta, sananvapaudesta ja ystävyyden ja kollegiaalisuuden etiikasta öljyn, globalisaation ja kolonialismin hätkähdyttävissä maisemissa.

 

Kuvassa ovat Wenla Reimaluoto ja Eero Aho, joista on kasvokuva ja kuva on ruskehtavan sävyinen. Aholla on kamera kädessään.

Wenla Reimaluoto ja Eero Aho. Kuva: Marko Mäkinen

 

Nuori ja kunnianhimoinen vapaa toimittaja Aino (Wenla Reimaluoto) lähtee Nigeriaan raportoidakseen öljy-yhtiö Shellin ympäristö- ja ihmisoikeusrikoksista. Samaan aikaan yhtiötä vastaan käydään oikeutta Lontoossa ja Haagissa, ja esiin nousee myös kysymys yhtiön hallituksen entisen puheenjohtajan roolista.

Ainon mukaan Afrikkaan lähtee kokenut valokuvaaja Henri (Eero Aho). Nigeriassa kaikki ei kuitenkaan mene suunnitelmien mukaan ja parivaljakko päätyy poliisivankilaan terrorismista syytettynä. Miten kestää mielivaltainen syytös? Kuinka pelastaa oma inhimillisyytensä epäinhimillisissä oloissa?

Kirjoittanut ja ohjannut: Pasi Lampela
Näyttämöllä: Eero Aho ja Wenla Reimaluoto
Lavastus- ja pukusuunnittelu: Markus Tsokkinen
Valo- ja äänisuunnittelu sekä musiikki: Saku Kaukiainen

Kantaesitys 25.3.2023

Ennakkonäytös 24.3.2023