Hyppää pääsisältöön
Amusa Toimitus / 12.10.2023

Dingosta kertova Levoton Tuhkimo -elokuva valkokankailla syksyllä 2024 – He ovat elokuvan Pave Maijanen ja Lasse Norres!

Dingon tarinan kertova Levoton Tuhkimo -elokuva saa ensi-iltansa syksyllä 2024. Aikanaan yhtyeen tuottajana toimineen Pave Maijasen roolissa nähdään Reino Nordin ja manageri Lasse Norresta näyttelee Elias Salonen.

 

Elias Salonen Lasse Norreksen roolissa ja Reino Nordin Pave Maijasen roolissa. Kuva: Hanna-Maria Grönlund
Elias Salonen Lasse Norreksen roolissa ja Reino Nordin Pave Maijasen roolissa. Kuva: Hanna-Maria Grönlund

 

Nordin on tullut tunnetuksi Reino and the Rhinos -kokoonpanostaan sekä menestyksekkäästä soolourastaan. Hänet on nähty valkokankailla aiemmin elokuvissa Vuonna 85, Hymypoika, Game Over, Ganes ja Pahanhautoja. Elias Salonen puolestaan on nähty muun muassa Piiritys-sarjan pääroolissa sekä Sorjonen, Aikuiset ja Kotikatu -sarjoissa. Levoton Tuhkimo -elokuvan ohjaa Mari Rantasila.

”Aivan ihastuttavaa päästä ensinnäkin mukaan suomalaista populäärimusiikin historiaa avaavaan elokuvaan ja toisekseen valtava kunnia saada tehdä legendaarisen Pave Maijasen rooli. Näitä saappaita en usko, että kukaan pystyy täysin täyttämään. Sytyn todella isosti, että saan edes hetken eläytyä suuresti kunnioittamani ja luultavasti kaikkien rakastaman Paven hetkiin Dingon tarinassa”, kommentoi Reino Nordin.

Elias Salonen tapasi manageri Norreksen

Lasse Norres ja Elias Salonen tapasivat toisensa alkusyksyllä. Norres kertoo, että hänen tyttärensä huomasi yhdennäköisyyden heissä välittömästi. Manageri ja näyttelijä tunsivat sielujen sympatiaa ensitapaamisesta lähtien.

”Tunnistin Eliaksessa heti jotain hyvin tuttua. Tapa, jolla hän puhuu, avoimuus ja optimistisuus ovat piirteitä, jotka yhdistävät meitä sen lisäksi, että hän näyttää roolihahmossaan täydellisesti kolmikymppiseltä Lasselta. Eliaksen oli helppo samaistua minuun ja minun häneen. Meistä tuli kavereita 15 minuutissa”, kommentoi Lasse Norres.

Tapaaminen oli tärkeä myös Saloselle. ”Pääsin roolin myötä tutustumaan Lasseen - ihan huipputyyppi. Hän kutsui minut kotiinsa. Lassella riitti mielenkiintoisia tarinoita Dingosta, 80-luvun stadista, musiikkialasta ja elämästä yleensä. Ainutlaatuinen juttu!”

Salonen oli innoissaan, kun häntä pyydettiin Norreksen rooliin. ”Rooli on täysin erilainen kuin mitä olen aikaisemmin tehnyt, joten haaste oli kiva ottaa vastaan. Olin myös innoissani, että pääsin syksyksi hyppäämään kasarimaailmaan!”

Dingo-yhtyeen jäsenten ja Nipan tyttöystävän roolit

Elokuvan Dingo-yhtyeen jäseniä ja Nipan tyttöystävä Marikaa näyttelevät henkilöt julkistettiin syyskuussa.

Pääosaa Nipa Neumannia esittää Saku Taittonen, Pepeä näyttelee Alvari Stenbäck, Eveä Mauno Terävä, Peteä Samuel Kujala, Jonttua Emil Kihlström ja Quuppaa Valtteri Lehtinen. Nipan tyttöystävää Marikaa näyttelee Ronja Keiramo.

Elokuvan on käsikirjoittanut Hanna Leivonniemi ja sen tuottavat Yellow Film & TV:lle Marko Talli ja Anni Pänkäälä. Elokuvan levittää Nordisk Film. Esitysoikeudet elokuvaan on hankkinut YLE.