Hyppää pääsisältöön
Amusa Toimitus / 09.02.2022

Debyyttialbumillaan seitsemän Emmaa voittanut BEHM julkaisee kakkosalbuminsa ensimmäisen singlen

Ennennäkemättömään suosioon Draaman kaari viehättää -debyyttialbumillaan noussut BEHM julkaisee odotetun kakkosalbuminsa ensimmäisen singlen Ethän tarkoittanut sitä 11.2. BEHM on itse sanoittanut ja säveltänyt kappaleen, minkä lisäksi hän on myös tuottanut sen debyyttialbuminkin taustalta löytyvän Kashwellin kanssa.

 

Kuvassa on Behm musta-valkokuvassa ja kuvassa on kasvot sekä päässä pyöreä hattu.  Katse on oikealle.

Kuva: Tero Ahonen

 

"Ethän tarkoittanut sitä on ensiaskel kohti uutta kokonaisuutta. Se on laulu, joka käsittelee suhdetta - oikeastaan sen riitatilanteita, joissa toinen käyttää fyysistä väkivaltaa ja toinen taitaa henkisen puolen. Kumpikaan ei osaa pyytää anteeksi eikä lähteä. Toivoisin, että tämä pariskunta ymmärtäisi hakeutua pikimmiten terapiaan”, BEHM kertoo uuden kappaleensa tarinasta.

Muun muassa seitsemällä Emmalla, neljällä Iskelmä-palkinnolla ja Musiikkikustantajien Vuoden biisi -palkinnolla palkitun BEHMin debyyttialbumi on Suomen kaikkien aikojen eniten virallisia listaykkösviikkoja kerryttänyt albumi. Syksyllä 2020 julkaistu menestysalbumi on myynyt nelinkertaista platinaa ja sitä on striimattu yhteensä jo uskomattomat 85 miljoonaa kertaa.

BEHMin debyyttisingle Hei rakas on striimannut peräti kuusinkertaista platinaa ja loput albumin kappaleet nelinkertaista platinaa, triplaplatinaa, tuplaplatinaa, platinaa ja kultaa. Striimimenestyksen lisäksi albumilta löytyy peräti kolme radioykköstä – Hei rakas, Frida ja Lupaan ovat kaikki nousseet Suomen radioiden soitetuimmaksi kappaleeksi. Sekä Frida että Lupaan olivat molemmat vuoden 2021 kotimaan soitetuimpien radiokappaleiden top10:n joukossa.