Hyppää pääsisältöön
Amusa Toimitus / 30.05.2019

Dannyn uudessa Kesän tuulet -singlessä soi 60-luvun musamaailma

Musiikin ja show’n mestari, legenda Danny julkaisee kesäsinglen Kesän tuulet (Summer Waves). Kappaleen takana on ruotsalaiskolmikko K-J Råsmark, C. Stenqvist, T. Castensson Emmy-palkitusta Plan8:sta.

Kuvassa on laulajatähti Danny, jos on koko kuvan peittävä kasvokuva, jossa hän hymyilee. Tausta on sininen ja siinä on valkoisia kuplanomaisia melko pieniä palloja.

Kuva: MagnumLive

 

Kappaleessa voi kuulla vaikkapa 60-luvun musiikkimaailman aaltoilevaa ranta- ja surffitunnelmaa: Kesän tuulet on kuin hitti suoraan Danny alkuaikojen tuotannosta, mutta single on kuitenkin uutta tuotantoa. Alun perin englanniksi tehtyä kappaletta ei kuitenkaan ole aiemmin julkaistu millään kielellä radiosinglenä.

- Kesäksi julkaistava Kesän tuulet -singleni muistuttaa mielestäni paljolti ensimmäistä tekemääni levyä, vuonna 1964 julkaistua The Islandersin kanssa tehtyä East Virginia -kappaletta. Siitähän kaikki alkoi. Uudessa kappaleessa on paljon samaa soundimaailmaa ja musiikillista tunnelmaa.

 

 

Danny jatkaa vahvana kulkuaan: Hän on juuri saanut kaksi kultalevyä uusimmista kappaleistaan. Kolme viikkoa sitten Don Juan saavutti 2 miljoonan striimauksen rajan.

- Sain juuri kuulla, että myös single ”7300 päivää” on ylittänyt kultarajan, iloitsee Danny, joka keikkailee kesällä eri festivaaleilla ja tapahtumissa.

Mestari jatkaa edelleen vahvana kulkuaan!

Kuvassa on laulajatähti Danny, jos on koko kuvan peittävä kasvokuva, jossa hän hymyilee. Tausta on sininen ja siinä on valkoisia kuplanomaisia melko pieniä palloja.