Hyppää pääsisältöön
Amusa Toimitus / 12.10.2021

Dannyltä uusi henkilökohtainen albumi - Perustuu artistin omiin tarinoihin

Mökkitie Records julkaisee 29. lokakuuta Dannyn uuden albumin Kunnioittaen, Danny. Suomen legendaarisin levylaulaja on elänyt pitkän ja vaiherikkaan elämän, jonka tarinoita nivotaan nyt yhteen 11 kappaleen pitkäsoitolla.

Hiljattain 79 vuotta täyttänyt Danny on uransa aikana levyttänyt suuren määrän materiaalia, mutta melko vähän sellaista, jossa mennään oikeasti artistin oman pään sisään tai hänen näkemiinsä ja kokemiinsa asioihin. Pelkistetyn, riisutun ja totuudenmukaisen Kunnioittaen, Danny -albumin kappaleet ovat juuri Musiikkikustantajien Vuoden kevyen musiikin tekijänä palkitun Janne Rintalan käsialaa, muutamaa on ollut kirjoittamassa myös Happoradiosta tuttu Aki Tykki. Levyn on tuottanut Timo Ruokola.

Mökkitie Records julkaisee 29. 10.2021 Dannyn uuden albumin, jonka nimi on Kunnioittaen, Danny.

Danny. Kuva: Mökkitie Records

- Totuuspohjaiset tekstit perustuvat elettyyn elämääni ja kokemiini hetkiin. Albumia työstettiin vuorovaikutuksessa, sillä Janne kirjoitti biisit tarinoideni pohjalta. Tämä on urani ensimmäinen albumi, jonka kaikki materiaali on kotimaista ja saman miehen tekemää. Kunnioittaen, Danny on kokonaisvaltainen teos ja kuunteluelämys, josta olen Jannelle ja hänen tiimilleen suuresti kiitollinen, Danny sanoo.

Esimakua levystä saatin UMK-kappaleella Sinä päivänä kun kaikki rakastaa mua sekä kesällä julkaistulla singlellä Liian aikuinen.

Albumin lisäksi Dannysta ilmestyy tänä syksynä kirja. Otava julkaisee 28. lokakuuta Pirjo Kemppisen kirjoittaman Tuntematon Danny -teoksen, jossa ääneen pääsevät artistin lisäksi hänen läheisensä. He kertovat minkälainen ystävä, puoliso, kollega, isä, työnantaja ja yhteistyökumppani Danny on ollut.

Musiikkineuvos Ilkka Lipsanen, taiteilijanimeltään Danny, on suomalaisen viihteen uranuurtaja. Hän on mies joka toi show’n Suomeen. Danny on tehnyt musiikkia jo seitsemällä vuosikymmenellä – hänen ensimmäinen levytyksensä East Virginia oli The Islandersin kanssa Scandia-Musiikille keväällä 1964. Vuosikymmenten varrella Danny on työstänyt musiikkia Suomen parhaiden tekijöiden kanssa: Kari Tuomisaaren, Lasse Mårtenssonin, Juha Vainion, Esko Linnavallin, Jaakko Salon, Kari Kuuvan, Veikko Samulin, Pertsa Reposen, Jukka Kuoppamäen, Vexi Salmen, Kassu Halosen, Esa Niemisen ja monen muun taitavan tekijän kanssa. Dannyn suurimpia hittejä ovat muun muassa Kauan, Piilopaikka, Kesäkatu, Vähän ennen kyyneleitä, Seitsemän kertaa seitsemän, Tuuliviiri, Kuusamo, Tahdon olla sulle hellä, Amarillo, Tämä taivas, tämä maa sekä uusimmat hitit Don Juan ja 7300 päivää.