Hyppää pääsisältöön
Amusa Toimitus / 19.07.2023

DaddyShow on elävä esimerkki – räppiuran voi aloittaa vielä nelikymppisenäkin

Kun lietolainen Esa Arokki päätti alkaa räppäämään, oli monikin realiteetti tässä onnistumista vastaan. Hän oli 40-vuotias perheenisä ja astumassa alalle, jossa bileet ja vauhdikas elämäntyyli ovat tyypillisiä. Menestys kuitenkin löi miehen ällikällä.

 

Kuvassa on Esa Arokki istumassa ja hänellä on vaalea t-paita, jossa on keskellä musta kuvio.  Tausta on musta.

Daddy Show:n Isit Tikis -singlen kansikuvasta osasta. Kuva: Voodoo Entertainment

 

Kun lietolainen Esa Arokki päätti alkaa räppäämään, oli monikin realiteetti tässä onnistumista vastaan. Ensinnäkin, hän oli 40-vuotias: iässä, jossa räppiura on yleensä vahvasti ehtoopuolella. Toiseksikin, hän oli vakiintunut perheenisä astumassa alalle, jossa bileet ja vauhdikas elämäntyyli ovat tyypillisempiä.

"Mulle on ominaista halu heittäytyä ja uskaltaa kokeilla uusia asioita, vaikka ne aluksi tuntuisivatkin pelottavilta. Musiikki ja sen tuottaminen on ollut aina itselleni lähellä sydäntä. Kuka muka väittää, että räppi olisi ainoastaan kaikkein nuorimpien juttu," Arokki kysyy.
Media noteerasi jo ensimmäisen julkaisun

Uusi vaihe suomalaisessa rap-genressä sai alkunsa vappuna 2021, kun DaddyShow’n ensimmäinen single “Who is your Daddy” ja sen musiikkivideo julkaistiin. Mediassakin huomioitu julkaisu yllätti laadullaan ja tuoreudellaan. Biisi on suoraviivaista pop-räppiä ja sen videolla heittäydytään twerkkaamisen maailmaan.
Tiedote sisältää upotettua sisältöä "Daddy Shown "Who Is Your Daddy" -musiikkivideo", joka ei ehkä näy kunnolla. Katsele upotettua sisältöä täällä.

Ensimmäisen singlensä jälkeen DaddyShow on julkaissut uutta musiikkia ja musiikkivideoita säännöllisesti jo kahden vuoden ajan. DaddyShow’n musiikkia ja varsinkin tekstejä kuvaa teknisen taituruuden lisäksi mainstream-räpille epätyypillinen sanoma. Arokki käsittelee aikuisen miehen mielenmaisemaa tarkasti ja oivaltavasti, ja hänen kappaleissaan on tarkoin harkittuja sanaleikkejä ja risteäviä teemoja. Tässä DaddyShow:lla on freshiä kilpailukykyä ja suunnattomasti annettavaa suomalaiseen rap-maailmaan.

 

Kuvassa on Esa Arokki esiintymässä lavalla ja hän näkyy yleisön päiden takaa esiintymislavalla.

DaddyShow esiintymässä Freesifesteillä. Kuva: Voodoo Entertainment

 

Heti live-maailmaan

Kypsemmällä iällä startanneen räppärin musiikilliset ansiot eivät ole jääneet vain tallenteisiin. Arokki on bändeineen esiintynyt livenä jo heti ensimmäisestä kesästä lähtien.

Tänä kesänä DaddyShow on nähty mm. Freesi Festissä, jossa Arokki räväytti näyttävän keikan Pojun ja Kasmirin välissä ennen Aikakonetta, Miljoonasadetta ja Einiä. Voidaankin siis todeta, että nelikymppisen räppitulokkaan ura on ollut kaikkea muuta kuin epäonnistunut.

"Kaikkein siisteimmät hetket musiikin parissa vietetään livenä. On hurjan siistiä ja etuoikeutettuakin, että pääsen jo tässä vaiheessa uraa rokkaamaan samoja lavoja isojen ja tunnettujen artistien kanssa," Arokki hehkuttaa.

Seuraavan kerran DaddyShow valtaa lavan Liedon Voodoo Rockissa 22.7.2023. Festivaalin starttaa monille yhdeksänkymmentäluvulta tuttu laulava talonmies Sepi Kumpulainen.