Hyppää pääsisältöön
Kini Laine
/ 14.10.2014

Christian Rönnbacka: Rakennus 31

Rakennus 31 on Christian Rönnbackan kolmas Antti Hautalehto-dekkari.

Tarkoitus oli säästää tätä kirjaa, mutta en onnistunut. Ihan vain muka pikkasen kurkistin, että mitenköhän se alkaa ja sitten minua vietiin. Oli vaan pakko lukea ja lukea, uppoutua tarinaan ja komisario Antti Hautalehdon menoon. Ei ollenkaan huono juttu. Niin ja kaikki Hautalehdon työkaverit, jotka ovat persoonia kaikki!

Kummallisesti alkaa ilmestyä avonaisia hautoja ja pian yhdestä haudasta ruumis. Ruumis muistuttaa Jeesusta! Löytyy risti ja jaloissa ja käsissä naulan jäljet. Kun ruumis vielä katoaa ruumishuoneelta ja bongataan peltipoliisin kamerassa, kun ajaa ylinopeutta, alkaa olla melko messiaallinen tarina valmista nautittavaksi.

Alkaa valjeta, kuka on ruumis ja ketä ovat "sisaret". Nikkilän suljettu mielisairaala sisältyy juttuun melko tiukasti ja antaa sille ihan oman värityksensä. Rakennus 31:n seinien sisällä tapahtuu yhtä sun toista ja milloin kenenkin toimesta. Jännitys nousee välillä ihan punaisen puolelle.

Mukana kulkee myös Leena, lääkäri, jonka kanssa Antilla on suhde, joten pikkuromantiikaltakaan ei vältytä. Pikantti lisä kaiken muun hulluuden keskellä.

Christian Rönnbacka osaa ottaa lukijansa ja pitää niin koukussa, ettei hellitä kuin viimeisellä sivulla, jos silloinkaan, koska tarina syöpyy mieleen, eikä sitä unohda. Jännitys ei kuitenkaan pääse niskan päälle, sillä lupsakka huumori takaa sen, että tilanne pysyy kivasti balanssissa!

Tämä on vaan luettava! Siinä ei ole muuta vikaa kun että se loppuu...

Rakennus 31, kansi
Christian Rönnbacka, Rakennus 31. Bazar Kustannus