Hyppää pääsisältöön
Amusa Toimitus / 26.08.2021

Cannes-suosikkien Hytti nro 6 ja Guled & Nasra Suomen ensi-illat loka-marraskuussa

Cannesin elokuvajuhlilla maailmanensi-iltansa heinäkuussa saaneet suomalaiselokuvat saapuvat valtakunnalliseen teatterilevitykseen kautta Suomen tänä syksynä.

Seidi Haarla katsoo junan ikkunasta ulos ja taustalla näkyy junan käytävää.

Seidi Haarla. Kuva: Sami Kuokkanen/Elokuvayhtiö Aamu 2021

 

Grand Prix -voittaja Hytti nro 6 saa odotetun Suomen ensi-iltansa lokakuun lopussa, 29.10. Juho Kuosmasen toinen pitkä elokuva on jatkanut maailmanvalloitustaan tällä viikolla Karlovy Varyn elokuvafestivaalilla Tšekissä sekä uutta eurooppalaista elokuvaa esittelevän Espoo Cinén avajaispaikalla.

Cannesissa Kriitikoiden viikolla ylistävän vastaanoton saanut Guled & Nasra tulee teattereihin kautta maan 12.11. Herkkävireisen draaman useiden festivaalivalintojen joukossa ovat esimerkiksi Melbournen kansainvälinen elokuvafestivaali Australiassa sekä arvostettu Toronton elokuvajuhlat syyskuussa, jonka ohjelmistossa myös Hytti nro 6 nähdään.

 

Yasmin Warsame ja Khadar Ahmed ovat keskellä kuvaa ja kasvot vastakkain. Yasmin Warsamella on värikäs turbaani päässään.

Yasmin Warsame ja Khadar Ahmed. Kuva: Lasse Lecklin/Bufo 2021

 

Ennen virallisia teatteriensi-iltojaan molemmista elokuvista tullaan järjestämään runsaasti ennakkonäytöksiä ympäri Suomen. ”Kiinnostus elokuvia kohtaan on valtava”, kertoo levityspäällikkö Helena Mielonen B-Plan Distributionilta. ”Haluamme taata yleisölle mahdollisuuden nähdä nämä kiivaasti odotetut ensi-illat samalla, kun odotamme luvattujen helpotusten kulttuuri- ja tapahtuma-alan rajoituksiin toteutuvan”, Mielonen jatkaa.