Hyppää pääsisältöön
Amusa Toimitus / 08.06.2016

Bodom-elokuva ensi-iltaan 19.8. - katso upouusi traileri

Ohjaaja Taneli Mustonen sai tällä viikolla paketoitua jättihitiksi nousseen Luokkakokous-elokuvan jatko-osan kuvaukset ja on nyt valmis julkaisemaan Bodom-elokuvan trailerin.

Bodomjärven vuoden 1960 traagisesta murhatapauksesta ammentavan elokuvan pääosissa nähdään Vain elämää-kuvauksissa parhaillaan oleva räptähti Mikael Gabriel, ensimmäisessä elokuvaroolissaan hurmaava Nelly Hirst-Gee, Jussi-palkittu nuori näyttelijätähti Mimosa Willamo sekä mm. Koukussa-sarjasta tuttu Santeri Helinheimo Mäntylä. Elokuva saa Suomen ensi-iltansa valkokankailla 19.8.2016.

Bodom-elokuvan näyttelijät
Elokuvan näyttelijät Nelly Hirst-Gee (vas.), Mikael Gabriel, Mimosa Willamo ja Santeri Helinheimo Mäntylä. Kuva: Filmikamari

Edellisellä albumillaan suomalaista striimaushistoriaa tehnyt Mikael Gabriel kommentoi ensimmäistä elokuvasuoritustaan näin: “Tosi hyvältä tuntuu että saadaan vihdoin traileri ulos. Vähän sama kun tekis levyä: odottaa että jengi pääsee näkemään leffan. Mulla on todella kova ikävä tuota meidän crewta. Oli tosi siistiä tehdä niiden kanssa leffaa ja meistä tuli läheisiä keskenämme. On vain himmeetä tajuta saavansa tehdä asioita joista on aina unelmoinut. Nämä kaksi asiaa eli musa ja leffat on juuri sitä.”

Myös Taneli Mustonen on ylpeä elokuvastaan ja hehkuttaa elokuvan nuorta näyttelijäkaartia: ”Oli todella hienoa päästä tekemään elokuvaa nuorten ja lahjakkaiden näyttelijöiden kanssa. Näissä tyypeissä on mieletön karisma ja he onnistuivat haastavissa rooleissaan upeasti.”

Bodom on jo kerännyt kansainvälistä huomiota. Elokuva valitiin Cannesin elokuvajuhlien yhteydessä järjestettyyn genretapahtumaan ja yhdysvaltalainen Variety-viihdelehti nimesi elokuvan yhdeksi Pohjoismaiden odotetuimmaksi genre-hankkeeksi.

Bodomin on tuottanut Don Films ja sen ovat käsikirjoittaneet Aleksi Hyvärinen ja Taneli Mustonen. Elokuvassa neljä nuorta lähtee yhdessä Bodomjärvelle ratkaisemaan lopullisesti jo puolen vuosisadan ajan koko Suomea ravistelleet murhayön tapahtumat.

Synopsis:

Kesäkuun viidentenä vuonna 1960 tapahtui syrjäisen Bodomjärven rannalla eräs Suomen rikoshistorian raaimmista joukkomurhista. Neljä nuorta joutui teltassaan järjettömän yöllisen hyökkäyksen kohteeksi. Tekijää ei koskaan saatu kiinni.

Puoli vuosisataa myöhemmin neljä nuorta leiriytyy samalle nuotiopaikalle, tarkoituksenaan rekonstruoida tuo joukkomurha minuutti minuutilta. Yön edetessä totuudet paljastuvat. Jokaisen retkeilijän pahin painajainen käy toteen.

He ovat yksin, vailla apua. On selvittävä aamuun, hinnalla mihin hyvänsä.

Tänä yönä... Tytöt vastaan pojat. Murhaleikki voi alkaa.