Hyppää pääsisältöön
Amusa Toimitus / 06.09.2022

Blind Channelin vientityö palkittiin

Musiikkikustantajat ry:n Vuoden vientiteko -palkinto luovutettiin maanantaina 5.9. Bottan juhlasalissa pidetyssä palkintogaalassa Blind Channel -yhtyeelle. Voittoa perusteltiin kansainvälisellä läpimurrolla ja Dark Side -sinkun menestyksestä striimauspalveluissa.

 

Kuvassa ovat Blind Channelin bändin kuusi jäsentä puolivartalokuvassa mustissa t-paidoissa.  He ilmehtivät iloisesti ja muutamat heistä näyttävät kieltään.

Kuva: Yle/Miikka Varila

 

Aino Morkon ja Topi Kilpisen säveltämä ja sanoittama Haluun takas mun perhoset palkittiin Vuoden biisinä. pehmoainon teoksen ovat kustantaneet Elements Music Publishing ja Isolla Music.

Samuli Sirviö palkittiin Vuoden kevyen musiikin tekijänä.

Vuoden taidemusiikin säveltäjä -palkinto meni tänä vuonna säveltäjä Antti Auviselle.

Genrevapaan kategorian palkinto sai nimekseen tänä vuonna Vuoden crossover-säveltäjä voittajansa Iiro Rantalan mukaisesti ja Vuoden läpimurto -palkinnon sai BESS.

Musiikkikustantajat ry:n hallitus valitsi jäsenten tekemistä ehdotuksista voittajat Vuoden läpimurto – ja Vuoden vientiteko -kategorioissa. Muiden kategorioiden voittajat valitsivat musiikkialan ammattilaisista kootut raadit.

Palkintogaalan yhteydessä luovutettiin myös tekijä- ja kustantajajärjestöjen yhteinen Vuoden raportoija –palkinto. Sen sai tänä vuonna trubaduuri Tuomas Lehto.

Suomen Musiikkikustantajien palkintojen tavoitteena on nostaa esiin yksittäisiä kustannettuja teoksia ja tekijöitä, sekä edistää musiikkikustantamisen tunnettuutta ja arvostusta.

Palkinnot jaettiin tänä vuonna yhdeksännen kerran. Palkinnon arvo on 2 000 euroa.

Mikko Silvennoisen juontamassa gaalassa esiintyi Costee.