Hyppää pääsisältöön
Amusa Toimitus / 30.04.2024

Beethovenin Fidelio-oopperan konserttiversio tuo huippukapellimestari Susanna Mälkin Tampereelle

Tampereen Ooppera ja Tampere Filharmonia yhdistävät voimansa ja esittävät Ludwig van Beethovenin (1770–1827) rakkautta ja rohkeutta ylistävän Fidelio-oopperan konserttiversiona 10. ja 12. lokakuuta 2024 Tampere-talossa. Teoksen johtaa kansainvälisesti menestynyt kapellimestari Susanna Mälkki. Solisteina loistavat suomalaiset tähtilaulajat, kuorona laulaa Tampereen Oopperan kuoro ja orkesterina soittaa Tampere Filharmonia.

Olen hyvin iloinen, että pääsen pitkästä aikaa vierailemaan Tampereella ja Tampere-talossa. Beethovenin ainoaksi oopperaksi jäänyt Fidelio on täynnä upeaa musiikkia. Vapauden ja oikeudenmukaisuuden teemat puhuttelevat myös nykykuulijaa”, kertoo kapellimestari Susanna Mälkki.

Sukupolvensa arvostetuimpiin kapellimestareihin lukeutuva Susanna Mälkki on viimeksi johtanut Tampere Filharmoniaa keväällä 2013. Mälkki työskentelee säännöllisesti Euroopan ja Yhdysvaltojen huippuorkestereiden kanssa ja merkittävimmissä oopperataloissa, kuten Milanon La Scalassa, New Yorkin Metropolitan-oopperassa, Wienin valtionoopperassa ja Pariisin oopperassa. Suomessa hän toimi Helsingin kaupunginorkesterin ylikapellimestarina vuosina 2016–2023.

Fidelio kertoo tosielämään pohjautuvan tarinan aatelisesta Leonoresta (Miina-Liisa Värelä), joka naamioituu vankilan apupojaksi vapauttaakseen syyttömänä vangitun Florestan-puolisonsa (Jussi Myllys). Solisteina laulavat myös Tommi Hakala, Waltteri Torikka, Iida Antola, Tuomas Miettola ja Matti Turunen. Fidelio-ooppera muistetaan erityisesti vaikuttavista kuoronumeroista, kuten Vankien kuorosta ja oopperan finaalista. Tampereen Oopperan kuoro on 80 laulajan kokoonpano, jota valmentaa kuorokapellimestari Heikki Liimola.

”On upeaa, että saimme Susanna Mälkiltä ehdotuksen Fidelio concertanten esittämisestä! Yhdessä Tampereen Oopperan ja huikeiden solistien kanssa pääsemme tarjoamaan kuulijoille ainutlaatuisen elämyksen, jossa yhdistyvät vaikuttava musiikki ja valosuunnittelu”, iloitsee Tampere Filharmonian intendentti Eija Oravuo.

Oopperatuotannot Tampere-talossa keräävät toistuvasti lähes täysiä saleja, ja oopperayleisöä Tampereelle saapuu kaikkialta Suomesta. Myös ulkomaiset ryhmät ovat kiinnostuneet korkeatasoisista tuotannoista Tampereella. Jane ja Aatos Erkon säätiö tukee Tampereen Oopperan kehittämistä vuosina 2024–2025.

”Tampereen Oopperan esitystoiminnan kasvattaminen on ollut pitkäaikainen tavoitteemme. Concertante on perinteistä oopperaesitystä kevyempi toteuttaa näyttämöllisesti, mikä mahdollistaa uusia tuotantoperiodeja Tampereen Oopperan vuosisuunnitelmaan. Fidelion yhteydessä julkistamme myös Tampereen Oopperan uuden logon, ja tämä visuaalinen uudistus tukee toiminnan vahvistamista”, Tampere-talon taiteellinen johtaja ja Tampereen Oopperatoimintasäätiön asiamies Suvi Leinonen kertoo.

Beethoven: Fidelio-oopperan konserttiversio

Torstai 10.10.2024
Lauantai 12.10.2024
Iso sali, Tampere-talo

Susanna Mälkki, kapellimestari
Tampere Filharmonia
Tampereen Oopperan kuoro, kuorokapellimestari Heikki Liimola
Solistit

Leonore – Miina-Liisa Värelä
Florestan – Jussi Myllys
Don Pizarro – Tommi Hakala
Don Fernando – Waltteri Torikka
Marzelline – Iida Antola
Jaquino – Tuomas Miettola
Rocco – Matti Turunen

Tuotanto: Tampere-talo ja Tampere Filharmonia

https://www.tampere-talo.fi/