Hyppää pääsisältöön
Amusa Toimitus / 13.07.2021

Barcelonassa 5000 koronatestatulle fanille keväällä esiintynyt Love of Lesbian Suomeen

Loppuunmyydyillä areenoilla sekä kotimaassaan Espanjassa että mm. Meksikossa esiintyvä Love of Lesbian saapuu ensimmäisille Suomen-keikoilleen huhtikuussa 2022. Kolmella viimeisimmällä albumillaan Espanjassa listaykköseksi mennyt indiebändi esiintyy Tampere-talossa keskiviikkona 20.4.2022 ja Kulttuuritalossa torstaina 21.4.2022.

Espanjalaisbändi Love of Lesbian saapuu ensivisiitilleen Suomeen huhtikuussa 2022.

Love of Lesbian. Kuva: Liekki Promotion

1990-luvun lopussa perustettu espanjalaisbändi Love of Lesbian saapuu ensivisiitilleen Suomeen huhtikuussa 2022. Miljoonia striimejä sekä Spotifyssä että YouTubessa keräävä bändi on julkaissut urallaan jo kaksitoista albumia, joista kolme viimeisintä ovat komeilleet Espanjan albumilistan ykkösenä.

Tämän vuoden keväällä yhtye nousi kertaheitolla kansainväliseksi puheenaiheeksi loppuunmyydyllä Barcelonan-keikallaan. Bändi esiintyi tuolloin 5000 koronatestatulle fanilleen ja konsertti huomioitiin näkyvästi maailman isoissa medioissa (mm. BBC, The New York Times, The Guardian, Le Monde, Sky News, La Repubblica, The Washington Post, Reuters, ABC News). Suomessakin mm. Yle, MTV ja Iltalehti kirjoittivat konsertista. Tällä hetkellä Love of Lesbian kiertää Espanjaa. Ennen Suomen-konsertteja bändin on tarkoitus julkistaa ensimmäinen kiertueensa Yhdysvalloissa.