Hyppää pääsisältöön
Amusa Toimitus / 05.12.2023

Balettioppilaitoksen uudessa Prinsessa Ruususessa näyttämöllä tanssii koko koulu ja oppilaita mukana myös päänäyttämön Saiturin joulussa

Suomen kansallisoopperan ja -baletin balettioppilaitoksen tämän joulun esityksenä nähdään uusi sovitus Pjotr Tšaikovskin säveltämästä balettiklassikosta Prinsessa Ruusunen. Alminsalissa 8.12.2021 ensi-iltansa saava teos esitetään ennen joulua kuusi kertaa.

 Kuvassa on kansallisbaletin näyttämö ja siinä ovat eri-ikäiset balettikoululaiset ovat tanssimassa lavalla.  Keskellä ovat varttuneet opiskelijat tanssimassa prinsessa-asuissa.  Tausta ja lattia ovat turkoosin värisiä.

Kuva: Kansallisooppera- ja baletti

 

Oppilaitoksen opettajat ovat yhdessä koostaneet tiivistetyn, 1 h 45 min pituisen toteutuksen, jossa näyttämölle pääsevät omissa numeroissaan kaikki koulun oppilaat nuorimmista alakouluikäisistä ensi keväänä tanssijaksi valmistuviin ammatillisen koulutuksen opiskelijoihin. Koreografiat yhdeksi kokonaisuudeksi ovat yhdistäneet Balettioppilaitoksen koulutuskoordinaattori Jani Talo ja opettaja Ophélie Rodighiero.

Prinsessa Ruususen lavasteet ja puvut on toteutettu Kansallisoopperan ja -baletin työpajoilla hyödyntäen aiemmin ohjelmistossa olleiden teosten lavaste-elementtejä ja pukuja. Teoksen projisoinnit on suunnitellut Jouka Valkama. Stadin AO:n opiskelijat toteuttavat maskeerauksen ja kampaukset Kansallisoopperan ja -baletin kampaamo-maskin ohjauksessa.

Joulukuussa Balettioppilaitoksen oppilaita nähdään myös Oopperan ja Baletin päänäyttämöllä, Kansallisbaletin kantaesitysteoksessa Saiturin joulu, jossa nuoria on mukana keskeisissä rooleissa pikku Timistä nuoreen Scroogeen. Saiturin joulu on Kansallisbaletin ohjelmistossa 1.–30.12.2023.

Balettioppilaitos esittää: Prinsessa Ruusunen
Ensi-ilta 8.12.2023 klo 18.30
Esitykset 8.12.–21.12.2023 (loppuunmyyty)