Hyppää pääsisältöön
Amusa Toimitus / 31.10.2019

Aulikki Oksasen Järjen varjo -näytelmä KOM-teatterissa marraskuussa

KOM-teatteri juhlistaa 75-vuotiasta Aulikki Oksasta juhlanäytöksellä tiistaina 19.11. Juhlanäytöksessä esitetään Oksasen Järjen varjo -kirjaan perustuva monologinäytelmä Ursula Salon tulkitsemana. Esityksen jälkeen pidetään taiteilijatapaaminen, jossa mukana on sekä Aulikki Oksanen että Ursula Salo.

Kuvassa on Aulikki Oksanen ja hänellä on vaaleat hiukset ja musta valkopilkullinen mekko. Hänellä on kädessään keltainen, kirjoittamansa kirja.  Tausta on tummapuinen.

Kuva: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura

 

Runoilijana, kirjailijana ja kuvittajana tunnetun Aulikki Oksasen monipuoliseen ja mittavaan tuotantoon kuuluu runoja, novelleja, romaaneja, lastenkirjoja ja sarjakuvia. Oksanen on saanut useita merkittäviä tunnustuksiaan työstään, muun muassa kaksi Valtion kirjallisuuspalkintoa, Runeberg-palkinnon sekä Pohjoismaisen näytelmäkirjailijapalkinnon.

Järjen varjo -näytelmä kuvaa elämänsä käännekohdassa olevan Marketan tarina. Hän löytää kuolinpesän jäämistöstä Allin, sisällissodan punakaartilaisen vanhan muistikirjan, ja Allin ääni ja menneisyyden tapahtumat vyöryvät yhä vahvemmin Marketan elämään. Monologin naiset kamppailevat kukin oman elämänlankansa puolesta huojuvissa, absurdeissa ja tragikoomisissakin elämäntilanteissa.

Esitys sai ensi-iltansa Kajaanin runo ja sävel -tapahtumassa 7.7.2018.