Hyppää pääsisältöön
Amusa Toimitus / 25.06.2019

Arttu Wiskarin jättihitti nousi Suomen soitetuimmaksi radiobiisiksi

Arttu Wiskarin marraskuussa julkaistu single Suomen muotoisen pilven alla on ylittänyt Spotifyssa jo reilusti platinarajan ja kappaleen lyriikkavideollakin on Youtubessa huimat 5 miljoonaa katselukertaa. Biisi on keikkunut viime ajat radiosoittolistan kärjen tuntumassa ja nyt se on vihdoin noussut maamme soitetuimmaksi radiobiisiksi. Listaviikkoja Suomen muotoisen pilven alla -kappaleella on takanaan jo 31.

Kuva on Arttu Wiskarista, joka on istumassa tyhjässä katsomossa. Siellä on tummat penkit ja Wiskari nojaa edessä oleviin istuimiin kädet ristittyinä. Wiskarilla on musta nahkatakki päällään ja musta t-paita, jossa on valkoinen raita. Wiskarilla on silmälasit ja taaksepäin vedetyt ruskeat hiukset.

Kuva: Warner Music Finland

 

- Tämä on meidän tiimille henkisesti iso juttu. Suomen muotoisen pilven alla -kappaletta synnytettiin yli puoli vuotta ennen kuin se saavutti lopullisen muotonsa. Biisin julkaisuvaiheessa en osannut enää olla mitään mieltä koko kappaleesta, mutta nyt en voi olla kuin iloinen, että jaksoimme jumpata sen kondikseen, Arttu sanoo.

Hittisinglen syntytarinaa on voinut seurata levy-yhtiö Mökkitie Recordsin arjesta kertovasta Unelmia ja studiohommia -ohjelmasta. Katso ohjelma täältä.

Arttu Wiskarilta saadaan loppukesästä uutta musiikkia ja hän työstää myös parhaillaan viidettä studioalbumiaan. Alun perin Arttu Wiskari lauloi tiensä suomalaisten sydämiin pian kahdeksan vuotta sitten julkaistulla ja platinaa myyneellä esikoisalbumillaan Arttu Wiskari. Hänen tunnetuimpia hittejään ovat muun muassa Mökkitie, Tuntematon potilas, Sirpa, Kahvimaito ja Meidän biisi.