Tänä kesänä 89 vuotta täyttänyt Arne Nevanlinna jatkaa valloittavaa kirjallista tuotantoaan omaelämäkerrallisella teoksella Arne – Oman elämän kintereillä.
Kirja tempaisee lukijan mukaan miltei 90 vuoden mittaiselle aikamatkalle. Teoksessa Nevanlinna hypähtelee riemastuttavalla tavalla aihepiiristä toiseen, assosiaatio johtaa kolmanteen, ja lopulta kaikki liittyy oleellisella tavalla kaikkeen – niin kuin asiat elämässä liittyvät.
Nevanlinna kertoo kirpeän huumorintajuisesti ja rakkaudella henkilö- ja sukuhistoriastaan, ja onnistuu samalla luomaan vuosikymmeniä kattavan yleispätevän ajankuvan erään suomalaisen perheen kohtaloiden kautta. Tuoksut, värit, maut, interiöörit, tapakulttuuri ja oman aikansa ihmisten ominaispiirteet muodostavat teoksessa elävän kokonaisuuden.
Kirjan matkassa lukija pääsee useaan otteeseen matkoille myös Suomen rajojen ulkupuolelle, usein Pariisiin, mutta myös muun muassa Nairobiin, missä Nevanlinna toimi yliopiston arkkitehtiosaston professorina 1980-luvulla.
Virkistävän suorasukainen kirjoittaja ei säästele havainnoissaan ja mielipiteissään muita muttei myöskään itseään.
Arne Nevanlinna. Kuva: Wikipedia
Arne Nevanlinna (s. 1925 Helsingissä) on koulutukseltaan arkkitehti ja tekniikan lisensiaatti. Hän on toiminut suunnittelevana arkkitehtina omassa ja muiden toimistoissa sekä opettajana ja professorina niin Suomessa kuin ulkomaillakin. Vuodesta 1992 lähtien hän on ollut vapaa kirjoittaja ja kirjailija. Romaanillaan Marie (WSOY) hän oli Finlandia-ehdokkaana vuonna 2008. Tämän vuoden keväällä ilmestynyt romaani Heta (WSOY) on hänen 14. kirjansa.
Arne Nevanlinna, Arne - Oman elämän kintereillä. Siltala Kustannus