Muinaisjäännösrekisteri ja arkeologinen paikkatieto tukevat tutkimusta ja kulttuuriperinnön suojelua.
GeoDrone X4L ja YellowScan Surveyor LiDAR -laserkeilain, Geotrim Oy. Kuva: Johanna Roiha
Suuri osa arkeologisesta tiedosta on paikkatietoa – eli tietoa siitä, mitä on löydetty, missä ja milloin. Johanna Roihan tutkimus tarkastelee Suomen arkeologista digitaalista paikkatietoa, erityisesti Museoviraston ylläpitämää muinaisjäännösrekisteriä, ja sen soveltuvuutta tutkimuskäyttöön.
Muinaisjäännösrekisterissä on tällä hetkellä yli 70 000 arkeologista kohdetta. Työssä selvitetään, miten tätä rekisteriä ja arkeologista paikkatietoa voidaan kehittää niin, että se tukisi paremmin tutkimusta ja kulttuuriperinnön suojelua.
Uusi teknologia parantaa paikantamista ja dokumentointia
– Arkeologinen paikkatieto on epäyhtenäistä ja vaihtelevaa. Tiedot ovat syntyneet eri aikoina, eri menetelmillä ja eri tarkoituksiin, Johanna Roiha kertoo.
Muinaisjäännösrekisteri soveltuu Roihan mukaan tutkimuskäyttöön vain rajallisesti. Tiedot, esimerkiksi kartat, sijainti tai metatiedot, voivat olla puutteellisia tai epäselviä. Tutkimuksissa havaittiin esimerkiksi yksi 1970-luvulla Pornaisissa löydetty arkeologinen kohde, jonka sijaintitieto rekisterissä osoittautui vääräksi. Kohde onnistuttiin kuitenkin paikantamaan uudelleen.
– Kohde on merkittävä, sillä se on toistaiseksi ainoa rekisterissä oleva erillinen ruttohautausmaa Suomessa, jonka sijainti ja olemassaolo on saatu varmistettua kenttätutkimusten avulla.
Uudet teknologiat kuten laserkeilaus ja paikkatietoanalyysit avaavat merkittäviä mahdollisuuksia. Tutkimus osoittaa, että näiden menetelmien avulla voidaan parantaa muinaisjäännösten paikantamista ja dokumentointia, erityisesti metsätalousalueilla.
– Esimerkiksi droonilla tehtyä ilmalaserkeilausta testattiin laaja-alaisella, rautakauteen ja keskiaikaan ajoittuvalla kohteella Hartolassa. Alueen tiheä kasvillisuus ja taimikko peittivät alleen matalat mahdolliset hautaröykkiöt, jotka voitiin kuitenkin havaita selkeästi laserkeilausaineistosta. Tutkimusten avulla arvio röykkiöiden lukumäärästä yli kaksinkertaistui, ja kenttätutkimuksissa löydettiin myös kokonaan uusi arkeologinen kohde lähistöltä. Kyseinen kohde on sittemmin valittu valtakunnallisesti merkittävien arkeologisten kohteiden joukkoon sen suuren tutkimuspotentiaalin vuoksi.
Tieto arkeologisesta kulttuuriperinnöstä kuuluu kaikille
– Tarkempi ja yhtenäisempi paikkatieto auttaa suojelemaan arvokkaita kulttuuriperintökohteita ja parantaa viranomaisten, tutkijoiden ja kansalaisten välistä tiedonkulkua, Roiha kertoo.
Tutkimuksella on siis merkitystä paitsi arkeologeille, myös esimerkiksi kaavoittajille, maanomistajille ja metsätalouden toimijoille.
– Tieto arkeologisesta kulttuuriperinnöstä kuuluu kaikille ja sitä hyödyntävät myös monet arkeologian harrastajat, joten tiedon kehittämisellä on myös laajempaa yhteiskunnallista merkitystä. Yleisesti arkeologia ja etenkin oman kotiseudun historia kiinnostaa monia.
Asia on juuri nyt myös ajankohtainen: muinaismuistolain uudistus on yhä vireillä, ja Museovirastoon kohdistuvat taloudelliset leikkaukset todennäköisesti hidastavat tietojärjestelmien kehittämistä. Tutkimus tuo esiin konkreettisia kehitysehdotuksia, jotka voisivat auttaa vastaamaan sekä lainsäädännön että käytännön tarpeisiin.
– Hakutoimintoja voitaisiin parantaa esimerkiksi antamalla kohteille niiden tietoihin perustuvia hakusanoja Arkeologian harrastajat tuottavat jo nyt paljon arvokasta tietoa, ja yksi mahdollisuus voisi olla tämän aktiivisuuden hyödyntäminen järjestelmällisemmin. Aihe vaatii kuitenkin vielä lisätutkimusta.
Väitöksen tiedot
FM Johanna Roiha väittelee 25.4.2025 kello 12 Helsingin yliopiston maatalous-metsätieteellisessä tiedekunnassa aiheesta "Mikä – missä – milloin? - Tapaustutkimuksia Suomen arkeologisesta paikkatiedosta". Väitöstilaisuus järjestetään osoitteessa Päärakennus, Tekla Hultin -sali (F3003), Fabianinkatu 33. Vastaväittäjänä on dosentti Oula Seitsonen, Oulun yliopisto, ja kustoksena on Markus Holopainen. Väitöskirja on myös elektroninen julkaisu ja luettavissa Heldassa.
