Istuin Katariinaa vastapäätä ja minun teki kovasti mieleni sanoa hänelle, kuinka paljon hän oli kaunistunut niiden kuuden kuukauden aikana, joina en ollut häntä nähnyt, mutta sitten muistin, kuinka kaunis Katariina oli ollut lähtiessäni: kovin paljon hän siitä ei enää ollut voinut kaunistua.”
Antti Tuurin ”Alkemistit – Maallinen rakkaus” aukeni minulle erityisesti kauniina rakkaustarinana, joka lomittuu uskonnon ja alkemian etsimisen kuvaukseen.
Eletään 1700-luvun loppua ja vuorikapteeni August Nordenskiöld on ryhtynyt tavoittelemaan kullan valmistusta. Romaanin kertojana toimiva nuori maanmittari Carl Fredrik Bergklint on vuorikapteenin uskollinen apulainen, joka pohtii ihmisyyttään ja rakastuu kauppias Palénin tyttäreen Katariinaan.
Kirjailija Antti Tuuri. Kuva: Jouni Harala
Tuurin kuvakset ovat vaivattoman tuntuisia, koski se sitten ajankohdan tapoja, ruokia, vaatetusta, matkantekoa tai kullan valmistuksen kemiallisia yksityiskohtia. Tähän päästäkseen taustatyötä täytyy tehdä paljon ja huolella ja lopputulos on lukijalle nautinto.
Kullan valmistuksen yksityiskohtainen kuvaus ja sen toisto saattavat ensin kyllästyttää, mutta itselle kertaaminen toi sen saman tunteen ja tunnelman, mikä pajassa varmaan vallitsi, kun samaa uuvuttavaa työvaihetta jouduttiin tekemään pitkiä aikoja ja aloittamaan usein turhauttavasti uudelleen, Teki mieli välillä huutaa, kuin lasten nukketeatterissa: ”Tulkaa pois sieltä, ei se kullan valmistus varmana onnistu!”
Rakkaus Katariinaan ja huolenpito vuorikapteenin lapsista kulkevat läpi kirjan edustaen hyvyyttä ja toisena puolena ovat vuorikapteenin käsitykset enemmän ”maallisesta” rakkaudesta ja hänen vaimonsa ilkeys Carlia ja omia lapsiaan kohtaan. Carlin huolenpito vuorikapteenin lapsista on yllättävää aikakautta ajatellen, mutta sopii hänen luonteeseensa – hän tahtoi nähdä ympärillään hyvää ja koki elää sitä saadakseen.
Carl toteuttaa nurkumatta vuorikapteenin antamat tehtävät ja jään miettimään, uskoiko hän lopulta itsekään kullan syntymiseen – kaiken voittava lojaalius antaa voimaa viedä loppuun toivottamaltakin tuntuvat työt. Lopulta rahat loppuvat ja kulta jää haaveeksi. Samalla Carlin rakkaus saa kohtalonsa, joka on ajalle ominainen.
Tuurin tyyli on tarkkaa ja taloudellista – lukija saa paljon täyttää itse rivien välejä, mikä on lukijaa arvostavaa ja innostaa oivaltamaan. Tapahtumien yksityiskohtainen kuvaus antaa läpileikkauksen eräästä historiallisesta aikakaudesta, mikä motivoi perehtymään siihen laajemmaltikin. Itselleni kirjaa avarsi perehtyminen siihen millainen tiedemies ja filosofi kirjassa esitetty Emanuel Swedenborg (1688 -1772) aikanaan oli.
Tuuri kertoo tämän olevan ensimmäisen osan, joten kullanteko jatkunee muualla ja uudella innolla.
Antti Tuuri, Alkemistit - Maallinen rakkaus. Otava 2013
