Hyppää pääsisältöön
Amusa Toimitus / 20.10.2022

Antti Tuisku päättää uransa Ruisrockissa

Antti Tuiskun uran viimeinen keikka koetaan Ruisrockissa Turussa 7.–9.7.2023. Legendaarinen festivaali tarjoaa ainutlaatuiset puitteet uran sinetille.

 

Kuvassa on Antti Tuisku lavalla alaviistosti kuvatusti.  Hän on keskellä kädet ylhäällä ja ympärillä alempana on viisi tanssijaa, joista näkyy päät. Tausta on taivaan sininen ja siinä on useampi valojuova.

Antti Tuisku Ruisrockissa 2022. Kuva: Petri Anttila

 

Antti Tuiskun viimeinen keikka nähdään Ruisrock-festivaalilla ensi kesänä 7.–9.7.2023. Turun Ruissalossa tapahtuvan spektaakkelin jälkeen artisti vetäytyy keikkalavoilta ja sinetöi artistiuransa toistaiseksi. Antti Tuisku on suomalaisella musiikkikentällä massiivinen artisti, mistä tuoreimpana esimerkkinä ovat ikoniset Bailantai-keikat Olympiastadionilla. Hittejä toisensa perään julkaissut tekijä jättää lähtemättömän jälkensä suomalaiseen popmusiikkiin.

"Nyt kun tiedän vetäytyväni pois keikkalavoilta ja elämässäni alkaa puhaltaa uudet tuulet, sitä alkaa automaattisesti summaamaan asioita omassa päässään. Yksi hienoimpia asioita näiden vuosien aikana on ollut lämpimät kesäillat, suuret festivaalit ja maailmaa rakastava yleisö, joka on tullut unohtamaan maailman murheet hyvän musiikin ja seuran avulla. Ruisrock-esiintymiset ja näky lavalta käsin kohti valtavaa yleisöä on piirtynyt verkkokalvoilleni ikuisiksi ajoiksi. Siksi on äärimmäisen merkityksellistä päättää toistaiseksi aktiivinen artistiurani juuri Ruisrockin lavalle tulevana kesänä", Antti Tuisku kuvailee.

Artisti on erityisen tunnettu keikoistaan, joita leimaavat intensiivisen lavapresenssin lisäksi visuaalisuus, vaativat koreografiat ja yllätyksellisyys. Heinäkuussa 2023 Ruisrock-yleisö saa vielä kerran todistaa tätä kaikkea lukuisten muiden musiikkielämysten lisäksi.

Ruisrock kuulee yleisöään

Pitkien perinteiden Ruisrock tekee intensiivistä kehitystyötä yleisöpalautteen pohjalta.  Festivaalikokemukseen panostava festivaali toi viime heinäkuussa Ruissaloon 105 000 juhlijaa ja suuren määrän artisteja sekä kansainväliseltä kentältä että kotimaasta. Lisää artistijulkistuksia ja uutisia ensi heinäkuun festivaalista on tulossa syksyn ja talven aikana.

"On suuri kunnia, että Antti Tuisku haluaa päättää uransa nimenomaan Ruisrockissa, ja tuntuupa upealta julkistaa ensimmäiset kesän 2023 uutiset! Seuraavan entistäkin säkenöivämmän festivaalin suunnittelu on jo täydessä vauhdissa. Keräämämme kävijäpalautteen ja Ruissiraadin kanssa tehdyn kehitystyön avulla olemme saaneet selkeitä suuntaviivoja kohti entistäkin kävijälähtöisempää ja parempaa tapahtumaa. Tähän tavoitteeseen olemme ehdottoman sitoutuneita, ja tuloksista saadaan nauttia ensi heinäkuussa", Ruisrockin promoottori Mikko Niemelä iloitsee.

Ruisrock järjestetään 52. kerran Turun Ruissalossa 7.–9.7.2023. Kolmen päivän liput ovat nyt myynnissä Tiketissä, ja loput lipputyypit tulevat pian myyntiin. Lisää artistijulkistuksia on tulossa kuluvan vuoden aikana.