Hyppää pääsisältöön
Amusa Toimitus / 15.06.2022

Antti Tuisku julkaisee kappaleen yhdessä Bessin kanssa

Suomen kirkkain poptähti Antti Tuisku julkaisee GRINDR MAYHEM -nimeä kantavan uuden singlen 17.6. Tanssilattialle kutsuvalla kappaleella vierailee tänä keväänä UMK:ssa Ram pam pam -hitillään läpimurron tehnyt BESS. Kappaleen tuotannosta vastaa useiden Antti Tuiskun hittien luottotuottaja Jurek.

Kuvassa on Antti Tuisku, joka katsoo peilistä itseään ja hänellä on kamera kädessään. Kuvassa on ruskeita graafisia elementtejä.

Osa levyn kannesta. Kuva: Warner Music Finland

 

“Kappale kertoo nykyajan vaivattomasta deittikulttuurista, missä vaakakupissa on tietty helppous ja nopeus, mutta koruttomana kääntöpuolena myös pahimmillaan se, että ihmisestä tulee kertakäyttötavaraa. Halusimme tutkia tuota kylmänkalskeaa puolta ironian kautta”, Antti avaa kappaleen teemaa.

“Antti soitti ja esitteli tän ääritarttuvan bängerin. Tarkkanäköistä ajankuvaa nykydeittailusta, se ei tosiaan oo helppoo. Siellä se tosirakkaus odottaa kun vaan swipe swipe”, BESS jatkaa.

Kauan odotetuista ja taatusti spektaakkelimaisista Bailantai-konserteistaan päästään nauttimaan 9. ja 10. syyskuuta Helsingin Olympiastadionilla.