Supersuositut lastenkirjahahmot Tatu ja Patu nähdään ensimmäistä kertaa valkokankailla, kun KANELIA KAINALOON, TATU JA PATU! saa ensi-iltansa elokuvateattereissa keskiviikkona 19. lokakuuta. Elokuvasta julkaistaan nyt ensimmäistä kertaa liikkuvaa kuvaa.
Tatu ja Patu seikkailevat Aino Havukaisen ja Sami Toivosen yhdessä kirjoittaman ja kuvittaman lastenkirjasarjan päähenkilöinä yhteensä 17 kirjan sivuilla. Kirjoja on myyty Suomessa yli 900.000 kappaletta ja hahmojen pohjalta on tehty nyt ensimmäistä kertaa elokuva.
Tatun ja Patun oudot kojeet. Kuva: Otava
Elokuvassa KANELIA KAINALOON, TATU JA PATU! veljekset matkustavat junalla Outolasta jouluiseen Helsinkiin tapaamaan 9-vuotiasta ystäväänsä Veeraa. Kaupungissa heitä pitäisi odottaa Veeran järjestämä mahtava yllätys! Veera kuitenkin myöhästyy jouluruuhkien vuoksi rautatieasemalta ja veljekset suuntaavat omin neuvoin suureen kaupunkiin.
Seuraa hullunkurisia sattumuksia pursuileva seikkailu, jossa Tatu ja Patu viilettävät pitkin kaupunkia etsiessään tietään Veeran luo. Innokkaat veljekset haluavat kiihkeästi kuulua joukkoon ja toimia kuten paikalliset joulunvalmistelijat, ja onnistuvatkin siinä melkein. Taidemuseosta löytyy “lahjakas” taiteilija, tavaratalossa joulupukki ja -kuusi menevät iloisesti sekaisin ja kaneliahan voi heittää puuron sijasta vaikka kainaloon!
Onneksi veljesten nokkela ystävä Veera ottaa ohjat käsiinsä ja ystävykset löytävät lopulta sekä toistensa että Veeran järjestämän jymy-yllätyksen luo!
Elokuvan pääosissa vauhdikkaina Outolan poikina Tatuna ja Patuna nähdään maamme eturivin komediatähtiin kuuluva kaksikko – Antti Holma ja Riku Nieminen. Näiden 9-vuotiaan ystävän Veeran roolin tekee huikea nuori näyttelijälupaus Eedit Patrakka. Elokuvan aikuisrooleissa nähdään mm. Sulevi Peltola, Pirjo Lonka, Mari Lehtonen, Ville Myllyrinne ja Tommi Korpela. Elokuvan on ohjannut Rike Jokela, kuvannut Rauno Ronkainen ja sen on käsikirjoittanut Aino Havukainen ja tuottaneet Riina Hyytiä ja Max Malka Dionysos Filmsistä.
KANELIA KAINALOON, TATU JA PATU! saa ensi-iltansa 19. lokakuuta. Elokuvan levittää Nordisk Film ja TV-esityksestä vastaa YLE. Elokuvan viralliset yhteistyökumppanit ovat Linnanmäki ja Stockmann.