Hyppää pääsisältöön
Amusa Toimitus / 28.08.2023

Antero Varovainen ja Onnenkivi -elokuva kuvaa mielikuvituksen rikkautta ja onnen etsimistä - mukana vapyyri

Arto Halosen ohjaama Antero Varovainen ja Onnenkivi -elokuva kertoo onnen etsimisestä, mielikuvituksen voimasta ja ystävyydestä. Arto Halosen ja Jukka Itkosen käsikirjoittamaa musiikillista elokuvaa tähdittävät Mikko Nousiainen, Maria Ylipää, Mikko Töyssy ja Tuija Ernamo. Lapsipääosissa nähdään Emil Paloniemi ja Luna Huotari.

Kuvassa ovat Emil Paloniemi ja Mikko Nousiainen pöydän ääressä tutkinassa kiveä ja heillä on tutkimusvälineitä pöydällä.

 

Tammi julkaisee elokuussa tarinasta samannimisen lastenkirjan, jota rytmittää vampyyrisarjiskuvitus, jonka on tehnyt Lotta Taarasti. Kirjan ovat kirjoittaneet rakastetuista lastenkirjoistaan ja -runoistaan muistettu Jukka Itkonen sekä Arto Halonen.

Antero Varovainen ja Onnenkivi valittiin Red Carpet Festivaalin juhlaennakkoelokuvaksi elokuussa 2023.

 

 

Synopsis
Antero Varovainen ja Onnenkivi on tarina mielikuvituksen rikkaudesta ja onnen etsimisestä. Sarjakuvia ja vampyyrikertomuksia ahmivalla Juliuksella on vilkas mielikuvitus. Julius tapaa kaupungin laitamilla hylätyssä talossa asuvan Antero Varovaisen, joka esittäytyy haalistuneeksi, mansikkamehua juovaksi vampyyriksi.

Julius ja Varovainen ystävystyvät. Yhdessä he yrittävät valmistaa Onnenkiveä, jonka ohje on Varovaisen isoäidin salaisessa reseptikirjassa. Julius haluaa antaa kiven toisistaan etääntyneille vanhemmilleen, jotta he löytäisivät uudestaan yhteisen onnen. Juliuksen ja Anteron laboratoriokokeet valmistaa Onnenkiveä takkuilevat pahasti kerta toisensa jälkeen, mutta he jatkavat sitkeästi onnen etsintää.

Tuotanto
Elokuvan tuottaa Arto Halonen ja Art Films. Latvian osatuottaja on Tasse Films. Elokuvan musiikin ja laulut on säveltänyt Tuomas Kantelinen ja sanoittanut Jukka Itkonen. Elokuvaajana on Tuomo Virtanen ja lavastussuunnittelusta vastaa Teppo Järvinen. Antero Varovainen ja Onnenkivi on kuvattu Tampereella ja Latviassa. Tampereen kuvaukset mahdollisti tuotantokannustin ja yhteistyö Tampereen kaupungin ja Film Tampereen kanssa. Elokuvan levittää Nordisk Film.