Hyppää pääsisältöön
Amusa Toimitus / 03.01.2022

Anna olla viimeinen kerta -kappale syntyi kehitysvammaisten oikeuksien viikolla kiusaamista vastaan

Kehitysvammaisten ihmisten oikeuksien viikkoa vietettiin 1.-7. joulukuuta 2021. Viikon teemana oli “oikeus elää ilman kiusaamista”. Rinnekodilla järjestettiin teemaviikon aikana biisipajoja, joissa asiakkaat pääsivät tekemään kiusaamisen vastaista biisiä artisti Mercedes apunaan. Uuden vuoden kunniaksi biisi musiikkivideoineen on nyt julkaistu ja biisin tekijöiden sanoma on selvä: kaikki kiusaaminen on väärin ja sen on loputtava!

Alun perin Toimintakeskus Nyyttipuistossa biisipajoja vetäneet ohjaaja Mikko Heino ja suunnittelija Matleena Myllyrinne olivat biisintekoprojektissa mukana asiakkaiden tukena. Heino vastasi myös biisin sävellyksestä ja kertoo, että hänen suuri unelmansa on jo pitkän aikaa ollut päästä asiakkaiden kanssa studiolle äänittämään biisi. Nyt kun mukaan saatiin vielä taitava artisti Mercedes, Heino kuvailee tätä unelmien täyttymykseksi.

“Erityisen hienoa tässä biisissä on se, että myös puhevammaiset henkilöt saavat äänensä kuuluviin, kun Mercedes laulaa heidän vaihtoehtoisilla kommunikaatiomenetelmillä sanoittamansa osuuden”, Heino iloitsee.

Musiikki on hyvä väylä käsitellä rankkojakin aiheita

Sanoittaminen lähti koronatilanteen takia etäyhteyksillä järjestetyissä biisipajoissa vauhdilla käyntiin. Myllyrinne kertoo aavistavansa, että moni osallistuja on kokenut elämänsä aikana syrjintää ja kiusaamista ja siksi piti tarkkaan miettiä, miten aihetta lähestytään. Tunnelma biisipajoissa oli vaikeasta aiheesta huolimatta kuitenkin hyvä.Mercedes eli Linda-Maria Roine kohtasi osallistujat upeasti, kuunteli vuorotellen jokaista ja auttoi jäsentämään kuulemansa tekstiksi.

Anna olla viimeinen kerta -kappale on joulukuussa 2021 pidetyn kehitysvaamaisten oikeuksien viikon biisipajojen satoa kiusaamista vastaan.

Koronatilanteen vuoksi biisipajat toteutuivat etäyhteyksien avulla. Kuva: Rinnekoti

Moni kuitenkin halusi jakaa hyvinkin kipeitä muistoja ja kertoi sitten, että tuntui hyvältä puhua niistä ääneen. Osa sanoi, että ei ollut koskaan ennen puhunut kokemistaan vääryyksistä muille”, Roine kertoo. Yhdessä mietittiin, että se kiusaaminen mitä on tapahtunut, on ollut todella väärin.

“Olin aistivinani jonkinlaisen helpotuksen joidenkin olemuksessa, kun he saivat kerrottua vaikeista kokemuksistaan ja laitettua niistä joitakin viittauksia biisiin”, Roine kuvailee.

Biisi äänitettiin ammattistudiolla

Myös studiopäivä oli kaikkien mielestä ikimuistoinen. Pajoissa syntynyt kappale Anna olla viimeinen kerta äänitettiin East Sound Studiosilla ja sen on sovittanut ja tuottanut Pekka “Splendid” Laine. Biisiä oli tekemässä yhteensä noin kaksikymmentä henkilöä, joten heistä kaikki eivät valitettavasti päässeet studiolle. Useampi biisintekijä näkyy kuitenkin musiikkivideolla.

Biisipajojen osallistujat päättivät yhdessä ohjaajien kanssa, ketkä studiolle saapuisivat. Lopulta studiolle saapuivat Soila, Vili, Mika ja Tarja. He olivat kaikki innokkaita tulkitsemaan yhdessä isommalla porukalla sanoitettua biisiä.

Myös Linda-Maria Roine kertoo kokeneensa ilmapiirin studiolla kannustavaksi ja rohkaisevaksi. “Oli upeaa, miten studiolla kaikki tsemppasi toisiaan. Se sopii hyvin myös biisin sanomaan ja henkeen, että tuetaan toisiamme”, Roine tuumaa.

Uusi vuosi 2022 ilman kiusaamista

Rinnekodin asiakkaiden toive uutena vuotena julkaistun biisin myötä on, ettei ketään enää kiusattaisi. Biisin tekijät haastavatkin kaikki tekemään kaksi tärkeää uuden vuoden lupausta:

1. Älä kiusaa ketään.
2. Jos näet kiusaamista, puutu siihen.

Otatko haasteen vastaan?