Hyppää pääsisältöön
Amusa Toimitus / 07.03.2022

Amos Rexin laaja kansainvälinen ryhmänäyttely Maanala tutkii maata jalkojemme alla

Amos Rexin Maanala-ryhmänäyttely tutkii neljän eri teeman kautta sitä, miten taiteilijat ovat läpi vuosisatojen kuvanneet maailmoja jalkojemme alla. Laajassa näyttelyssä on esillä yli 100 teosta 62 taiteilijalta. Teokset vievät maankamaran luoliin ja onkaloihin, mytologisiin kuoleman valtakuntiin, kirjallisuuden kaninkoloihin ja jalkojemme alla olevan maan hyödyntämisen jälkiin. Maanala on esillä 2.4.–21.8.2022.

Kuvassa on Mariele Neudeckerin teos, jossa on kallioiden välissä oleva toinen kallionäkymä. Kuva on siniharmaan sävyinen.

Mariele Neudecker (s. 1965), Over and Over, Again and Again, 2004, Trondheim kunstmuseum. Kuva: David Lambert

 

Maanalassa sekä nykytaide- että historialliset teokset piirtävät meille monipuolisen ja monipolvisen kuvan maanalaisista todellisuuksista. Näyttelyssä on mukana maalauksia, veistoksia, valokuvataidetta, installaatioita ja videotaidetta. Näyttelyn vanhin teos on 1600-luvulta ja uusimmat taas valmistuivat juuri tätä näyttelyä varten.

“Näyttely tutkii monimutkaista suhdettamme maanalaiseen sekä sen roolia elämässämme ja mielikuvituksessamme. Näyttelyn teemat tuovat esiin erilaisia tulkintoja maanalaisesta ja sitä, miten aihe on vanginnut taiteilijoiden mielikuvitusta kautta vuosisatojen. Romantiikan ajan taiteilijoita on vedonnut tulivuorien ja luolien veistoksellinen muoto ja majesteettinen läsnäolo, kun taas nykytaiteilijat ovat kiinnostuneet meidän vaikutuksestamme maanalaiseen sekä sen hyödyntämisestä johtuvista seurauksista. Aiheella on siis taiteessa hyvin pitkä perinne", näyttelyn kuraattori Anastasia Isakova kuvailee.

Näyttelyn teemoissa liikutaan niin satujen, uskonnon, tieteen kuin luonnonkin parissa. Maanalan neljä teemaa ovat Geologia: luolat ja onkalot, Mytologiat: laskeutuminen maanalaiseen, Alas kaninkoloon: tarinoiden syvyydestä ja Ihmisen jälki: tutkimus ja hyödyntäminen. Näyttelyn kuraattorit ovat Anastasia Isakova ja näyttelykonseptin luonut Pontus Kyander.

Teokset vievät meidät maan alle maailmaan, joka on arvoituksellinen, jännittävä, houkutteleva, vaarallinen ja salaperäinen. Maanpinnan alta ei löydy pelkästään maata, mineraaleja ja juuria. Siellä on myös tulivuorten hehkuvaa magmaa, maanalaisia vesisuonia, tutkimattomia luolia, kaninkoloja, katakombeja ja metrotunneleita.

 

Kuvassa on Giovanni Battista Piranesin musta-valkoinen teos, jossa on arkadeja tiiviisti pilkottuna kuvauksena.

Giovanni Battista Piranesi, The gothic arch, from the series Imaginary Prisons (Carceri d'invenzione), ca. 1750.SMK. Kuva: National Gallery

 

Maanalan aikana yleisö voi osallistua näyttelyn aiheista ammentaville teemaopastuksille. Museon taidepajatila Studio Rex muuttuu luolaksi, jossa kaikkia kävijöitä kutsutaan yhteen pohtimaan miten näyttelyn tarina voisi jatkua, tai sai aikoinaan alkunsa.

Maanalan taiteilijat ovat:
Roma Auskalnyte, Felipe de Ávila Franco, Per Barclay, Antoine-Louis Barye, Ursula Biemann, Louise Bourgeois, Tom Claassen, J. F. Clemens / Nicolai Abildgaard, Johan Christian Dahl, Tacita Dean, A K Dolven, Gustave Doré, Cho Duck-Hyun, Cecilia Edefalk, Magnus Enckell, Anna Estarriola, Akseli Gallen-Kallela, Helene Garberg, Ane Graff, Håkon Gullvåg, Inma Herrera, Nicola Hicks, Leif Holmstrand, Peter Johansson, Per Kirkeby, Jussi Kivi, John Augustus Knapp, Britta Marakatt-Labba, Lucila Mayol, Elina Merenmies, Gustav Metzger, Felix Nadar, Joar Nango & Ken Are Bongo, Ernesto Neto, Mariele Neudecker, Tuula Närhinen, João Penalva, Giovanni Battista Piranesi, Tal R, Eduard Riou, Pipilotti Rist, Auguste Rodin, Nina Roos, Hans Rosenström, Martinus Rørbye, Geir Harald Samuelsen, Sten Are Sandbeck, Nedko Solakov, Axel Straschnoy, Pascale Marthine Tayou, John Tenniel, Katja Tukiainen, Marianna Uutinen, Marko Vuokola, Jens Ferdinand Willumsen, Per Wizén, Joseph Wright of Derby, YOUNG-HAE CHANG HEAVY INDUSTRIES

Toukokuussa Lasipalatsin aukiolla esitetään japanilaisen kuvanveistäjän Tadashi Kawamatan Pesä, joka on kierrätysmateriaaleista rakennettu veistoskokonaisuus. Teos kiinnittyy Lasipalatsin rakennukseen ja on kuin vieras olio tutussa ympäristössä.

Tadashi Kawamata: Pesä on esillä 7.5.–4.9.2022.