Hyppää pääsisältöön
Amusa Toimitus / 07.04.2022

Amos Rexin kesän 2022 ulkoilmanäyttelynä nähdään japanilaisen nykytaiteilijan Tadashi Kawamatan teos Pesä

Pesä on Lasipalatsin katolle ja piippuun kierrätetyistä materiaaleista rakentuva paikkasidonnainen installaatio. Teos on osa taiteilijan eri puolilla maailmaa toteuttamien töiden sarjaa, jossa hän lisää kerroksia ja rakennelmia kaupunkitilaan tai luontoon. Ulkoilmanäyttely avautuu 7.5. ja on nähtävillä 4.9. saakka Lasipalatsinaukiolla Helsingissä.

 

Kansainvälisesti arvostettu japanilainen taiteilija Tadashi Kawamata (s. 1953) on tuotannossaan keskittynyt paikkasidonnaisuuteen, löydettyihin materiaaleihin ja fyysiseen toimintaan. Lasipalatsin aukiolletaiteilija on rakentanut pesän, asumuksista alkeellisimman, jonka materiaalina on käytetty Pääkaupunkiseudun Kierrätyskeskuksen paikallisista kodeista keräämiä tarpeettomaksi jääneitä puisia kalusteita ja huonekaluja. Kierrätetyt materiaalit ja paikalliset esineet ovat osa taiteilijan tekemää paikan historiaa ja asukkaita koskevaa tutkimusta.

 

Kuvassa on luonnos näytteille tulevasta pesästä ja kuvassa on Lasipalatsin aukion olemassaolevia rakenteita.

Tadashi Kawamata, Pesän luonnos, 2021.Kuva: Mika Huisman / Amos Rex.

 

Loiseläimen tavoin ikoniseen Lasipalatsiin kiinnittyvä Pesä imee energiansa 1930-luvun rakennuksen puhtaasta, valkoiseksi kalkitusta ulkopinnasta. Lasipalatsilla ei ole aina ollut suojeltua asemaa. On pitkälti rakennuksen suunniteltua purkamista sinnikkäästi vastustaneiden helsinkiläisten ansiota, että se seisoo yhä paikallaan. Arkkitehtonista tilaa hienovaraisesti ja ristiriitaisesti häiritsevät eleet sekä leikittely materiaaleilla ja mittakaavalla haastavat katsojia kyseenalaistamaan ympäristöään. Ne kannustavat pohtimaan kaupunkitilan rakentamisen ja purkamisen yhteiskunnallisia ja taloudellisia ulottuvuuksia: mitä pidetään arvokkaana ja miksi?

”Muodoltaan pesä on varsin orgaaninen ja luonnonmukainen suhteessa kaupunkitilan kovuuteen. Pesä on hyvin tuttu, mutta se kiinnittyy vieraaseen maisemaan, omituiseen paikkaan,” Kawamata selittää.

Tadashi Kawamatan työskentely kierrätettyjen materiaalien ja kaupunkitilan kanssa ovat osa laajennettua taiteellista prosessia, jossa Kawamatan mukaan ”ei ole loppua, on vain prosessi”.

”Työskentelyni on rakentamisen, purkamisen ja uudelleen aloittamisen kiertokulkua. Tuntuu kuin se olisi vain yksi lähes neljäkymmentä vuotta jatkunut projekti, jota en koskaan saa päätökseen tai valmiiksi.”

Huhtikuun lopulla ohikulkijat voivat seurata, kuinka Tadashi Kawamatan Pesä vähitellen rakentuu Lasipalatsinaukiolle ja Bio Rex -elokuvateatterin katolle. Pesä on nähtävillä 7.5.–4.9.2022 Sen jälkeen teos puretaan ja siihen käytetty materiaali palaa kiertoon.

Näyttelyn on kuratoinut Amos Rexin vastaava kuraattori Itha O’Neill.

Amos Rexissä on samaan aikaan esillä maalaustaidetta, kuvanveistoa, videotaidetta ja installaatioita sisältävä laaja ryhmänäyttely Maanala (2.4.–21.8.2022). Nykytaidetta ja historiallisia teoksia yhdistävä näyttely tutkii maanalaisia maailmoja useiden eri teemojen kautta.