Hyppää pääsisältöön
Amusa Toimitus / 11.04.2024

Aleksei Navalnyin muistelmat Patriootti julkaistaan lokakuussa maailmanlaajuisesti ja samaan aikaan Suomessa

Navalnyi aloitti PATRIOOTIN kirjoittamisen pian myrkytyksensä jälkeen vuonna 2020. Kirja kertoo hänen elämäntarinansa: hänen nuoruutensa, lähtönsä mukaan aktivismiin, avioliittonsa ja perheen perustamisen sekä hänen sitoutumisensa Venäjän demokratian ja vapauden puolustamiseen, vaikka armoton suurvalta pyrki vaientamaan hänet. Kirja kertoo Navalnyin vakaumuksesta, jonka mukaan muutosta ei voi lopulta torjua ja se on edessä. Patriootin julkaisee Suomessa Otava.

Kuvassa on Aleksei Navalny puolivartalokuvassa seisomassahieman vinottain. Hänellä on musta villatakki ja harmaa paita päällään. Tausta on ruskea.

Osa kirjan kannesta. Kuva: Otava

 

Elävästi ja kiinnostavia yksityiskohtia kuvaten Navalnyi kertoo poliittisesta urastaan, monista murhayrityksistä sekä hänelle läheisimmistä ihmisistä ja hänen tiiminsä työstä diktatorista hallintoa vastaan. Kirja sisältää Navalvyin aiemmin julkaisematonta kirjeenvaihtoa vankilasta.

Navalnyin leski Julija Navalnaja kertoo: “Tämä kirja on todistus Aleksein elämästä, mutta myös hänen tinkimättömästä taistelustaan diktatuuria vastaan – taistelusta, johon hän antoi kaikkensa, myös oman henkensä. Kirjan kautta lukijat pääsevät tuntemaan miehen, jota rakastin syvästi – miehen, joka oli pohjattoman rehellinen ja horjumattoman rohkea. Hänen tarinansa ei ainoastaan kunnioita hänen muistoaan, vaan se myös inspiroi muita puolustamaan oikeudenmukaisuutta ja pitämään kiinni tärkeistä arvoista.”

PATRIOOTTI on Navalnyin viimeinen tervehdys maailmalle. Kirja on koskettava kuvaus hänen viimeisistä vuosistaan maailman julmimmassa vankilassa; se muistuttaa miksi yksilöiden vapauden puolustaminen on niin tärkeää tässä ajassa sekä kutsuu jatkamaan työtä, jonka eteen Navalnyi uhrasi henkensä.

Kirjan julkaisuoikeudet on myyty ympäri maailmaa. Kirja julkaistaan 22. lokakuuta 2024 maailmanlaajuisesti.

https://otava.fi/