Hyppää pääsisältöön
Amusa Toimitus / 24.05.2023

Aalto2-museokeskuksen yleisöavajaisia vietetään lauantaina 27.5. Jyväskylän Ruusupuistossa

”Mikään vanha ei synny uudestaan. Mutta se ei myöskään täydellisesti katoa. Ja se, mikä kerran on ollut, tulee aina uudestaan uudessa muodossa.”  Alvar Aalto 1921

Kuvassa on vasemmalla edessä alvar Aalto katsomassa edessä olevaa rakennustyömaata, josta näkyy sementti seinää.  Kuva on musta-valkoinen.

Kuva: Alvar Aalto -säätiö

 

Uusi Aalto2 avataan yleisölle

Uusi, upea Aalto2-museokeskus avaa ovensa yleisölle lauantaina 27.5. Jyväskylän Ruusupuistossa. Tapahtumarikas avajaispäivä on osa Yläkaupungin yö -tapahtumaa. Päivän aikana Aalto2:ssa on vapaa pääsy ja runsaasti monipuolista ohjelmaa kaiken ikäisille aamupäivästä myöhäisiltaan. Museokeskuksen kesän ja syksyn tapahtumakalenteri täyttyy näyttelyihin liittyvillä ohjelmilla ja opastuksilla. Uudistetut museokauppa ja kahvila tarjoavat kävijöille viihtyisän taukohetken, kauden herkkuja sekä kuratoidun valikoiman julkaisuja ja designtuotteita.

Aalto2-avajaiset

Alvar Aalto -säätiön toimitusjohtaja Tommi Lindh ja Keski-Suomen museon museotoimenjohtaja Heli-Maija Voutilainen avaavat lauantain 27.5. kokopäiväisen ohjelman klo 14. Avajaispäivänä Aalto2 avataan klo 11. Päivä jatkuu non-stop-työpajoilla ja lukuisilla musiikkiesityksillä, jotka ovat osa Yläkaupungin yö -tapahtumaa. Päivän aikana Aalto2:seen on vapaa pääsy. Ovet suljetaan klo 22.

Upeat näyttelyt

Aalto2:n avausnäyttely “Ihmisen jäljet – maailmanperintöä” valottaa menneisyyden perintöä ja pohtii sen kautta nykyhetkeä ja tulevaa – mitä jälkiä meidän ajastamme jää jälkipolville? Alvar Aalto -museon ja Keski-Suomen museon yhdessä tuottama kokonaisuus on esillä Aalto2-museokeskuksessa viiden näyttelyn sarjana, joka avaa rakennetun perinnön ja kulttuuriperinnön monimuotoisuutta. Näyttelyn kuratoinnista ja näyttelyarkkitehtuurista vastaa suomalais-espanjalainen arkkitehtiduo Anna ja Eugeni Bach.

Lisäksi Aalto2:ssa avautuu Alvar Aalto -museon uusi pysyvä näyttely "AALTO - Työ ja elämä". Esillä on myös Keski-Suomen museon pysyvä näyttely "Keskisuomalaisuutta etsimässä".

Monipuolinen tapahtumatarjonta

Aalto2:n tapahtumat pyörähtävät käyntiin heti museokeskuksen avajaisten jälkeen. Monipuolinen tapahtumien sarja tarjoaa ohjelmaa ja tekemistä monen ikäisille. Näyttelyiden sisältöihin ja taustoihin pääsee tutustumaan syvemmin yleisöopastusten ja luentojen yhteydessä. Teemapäivät kuten "Suomalaisen saunan päivä" 10.6. kokoavat aiheiden ympärille monenlaista aktiviteettia niin alan harrastajille kuin perheillekin. Suosittuja työpajoja järjestetään teemapäiviin ja näyttelyihin liittyvinä sekä elokuusta lähtien joka kuukauden viimeisenä perjantaina eli Pajaperjantaina. ”5. Alvar Aalto -tutkijaseminaari – Kenen modernismi? kokoaa yhteen arkkitehtuuritutkimuksen ammattilaisia Aalto2:seen 14.-15.6.2023.

Uusitut palvelut

Aalto2:n museokauppa uuden nivelosan keskellä tarjoaa kuratoidun valikoiman Alvar Aallon tuotteita Artekin sekä Iittalan kokoelmista, alan vastuullisten toimijoiden muotoilua, kirjoja sekä arjen design-esineitä. Museokauppa on avoinna museokeskuksen aukioloaikoina eikä vaadi sisäänpääsylippua. Aalto2:n uudistettu kahvila avautuu 6.6.

https://aalto2.museum/