Hyppää pääsisältöön
Amusa Toimitus / 22.07.2022

10 tikkua laudalla - leikistä totta!

Kesäilta - Tirva - 10 tikkua laudalla!!! Mikä setti! Ihan hemmetin hieno!

Tirvalla kesäteatterin puitteet ovat ihan maailman parhaat. Missä voit nähdä niin kauniit puitteet, että vesi välkyy taustalla. No, voi olla, että jossain, mutta ei nyt ihan joka paikassa. Tirvan kesäteatterissa se on mahdollista ja samalla voi nauttia kesäteatterista, mikä on paitsi hauskaa niin myös antoisaa. Heini Junkkaala on käsikirjoittanut vanhasta leikistä toimivan tarinan, minkä on ohjannut Sami Sivonen.

 

Kuvassa on talon portailla nainen viitassa ja ympärillä pihassa eri kokoisia lapsia.

Kuva: Juho Vainonen

 

Jännä tarina kehittyy leikin ympärille - 10 tikkua laudalla, joka on aika lailla monelle tuttu leikki. Mitäs kun leikistä tulee tulee totta ja kaikki 10 tikkua alkavat elää omaa elämäänsä!? Sini-Selina Rasimus on pääosassa, Annan roolissa, joka nimeää jokaisen tikun, mitkä ovat vaarin vanhasta pölkystä veistettyjä. Sitten alkaakin tapahtua.

Anna ja hänen veljensä Tuukka (Elina Vainonen), äiti  (Silva Kärpänoja) ja isä (Jaakko Pasi) lähtevät lomalle - mummolaan! Mummo, jonka roolin ihanasti hössöttäen ja hyvin artikuloiden vetää Saara Kankala.

 

Kuvassa on taustalla punainen Golf ja edessä on juoksuun lähtevä nainen taustallaan pienehkö lapsi ja edessä nuori tyttö.

Kuva: Juho Vainonen

 

Kaikkea sattuu ja tapahtuu ja niistä jollain lailla vastaa tai ohjailee  Herra Parenteesi (Riina Pasi) ja sivujuonet; Kerttu Niinivaara, Eino Pasi, Vilma Kärpänoja, Minni Pasi, Viljo Pasi ja Mimosa Kärpänoja.

 

Kuvassa on talon portailla nainen viitassa ja ympärillä pihassa eri kokoisia lapsia.

Kuva: Juho Vainonen

 

Varsin kiintoisa näkökulma, miten näytelmä kulkee, mutta  äärimmäisen oivaltava. Äiti haluaa isän aikaa, mutta isä käsittää perheeseen panostamisen hivenen eri lailla ja äiti joutuu suuttumaan ja jopa itkemään, ennen kuin tulee muutos ja sekin lasten taholta.  

 

Kuvassa on nainen tummassa vaatteessa ja ympärillä vihreää maisemaa.

Kuva: Juho Vainonen

 

Uhkakuva on karmea! Naapurin Kaarina, joka uhkailee jopa puukolla. Räväkän Kaarinan osassa on Arja Siekkeli. Kaarinaa pännii oikein huolella hirmuinen meteli, jota ei voi sietää, kun on tottunut elämään hiljaisuudessa.

Kuten kaikissa hyvissä tarinoissa, niin kaikki muuttuu jossain vaiheessa parhain päin, mutta sitä ennen sattuu ja tapahtuu jos ja vaikka mitä.

 

Kuvassa on tumman rakennuksen edessä on keskellä nainen ja vieressä molemmin puolin lapsia.

Kuva: Juho Vainonen

 

Kaikki suoritukset olivat aivan ihania, mutta silti - pakko antaa erityiskiitokset nuorille ja pienille. Omassa suloisuudessaan vetivät roolinsa niin hellyyttävästi, että sitä oli sydän syrjällään ihana katsoa.

10 tikkua laudalla on mahtava koko perheen näytelmä, minkä kävin katsomassa aikuisen poikani kanssa ja hänkin sai irti sen fiiliksen, mikä kuuluukin saada, kun tällaista esitystä katsoo.

Kiitos Tirva - oli ihana kesäilta teidän kanssa ja 10 plussaa teille !

Loistava kuvaaja: Juho Vainonen - olisin halunut laittaa kaikki kuvasi näytille!