Hyppää pääsisältöön
Maria Ylipää ja Lohjan kaupunginorkesteri esittävät elokuvamusiikkia klassisesta klassikoihin Amusa Toimitus Ke, 22.07.2026 - 10:12

Lohjan kaupunginorkesteri avaa syyskautensa Factory by the Lake -festivaalilla esittäen elokuvamusiikin klassikoita.

Musiikki
Tampere on suomirockin suurkaupunki – Suomirockin suurviikko elokuun alussa, jossa mm. Eppu Normaalin jäähyväiskonsertti Amusa Toimitus Ti, 21.07.2026 - 12:30

Tampereella vietetään Suomirockin suurviikkoa 1.–9.8.

Musiikki
Pauli Mustajärven ennen julkaisematon Loput päivät -kappale nyt julki Amusa Toimitus Pe, 17.07.2026 - 14:47

Tapaninpäivänä vuonna 2025 menehtynyt suomalaisen musiikin ikoni ja legenda Pauli ’Pate’ Mustajärvi ehti käydä äänitt

Musiikki
Meidän Festivaalilla kiinnostavia kantaesityksiä ja konsertit Tuusulanjärven ympärillä Amusa Toimitus To, 16.07.2026 - 13:29

Meidän Festivaalin vuoden 2026 ohjelmassa kuullaan kaksi merkittävää kantaesitystä, kun suomalaisen nykymusiikin kärk

Musiikki
Tuoreet Tangokuninkaalliset esiintyvät ensimmäistä kertaa yhdessä Kirjaslammen tanssilavalla Amusa Toimitus Ke, 15.07.2026 - 17:44

Vuoden 2026 Tangokuninkaalliset Raija Mäntyniemi ja Juho Punkeri nähdään ensimmäistä kertaa yhteisellä tanssilavakeik

Musiikki
Freija voitti 15. Konsta Jylhä -kilpailun Amusa Toimitus Ke, 15.07.2026 - 17:21

Freija-yhtye on voittanut hetki sitten 15. Konsta Jylhä -kilpailun Kaustisen kansanmusiikkijuhlilla.

Musiikki
Monipuolista musiikin juhlaa ja huippumuusikkoja Urkuyö & Aaria -festivaalilla heinäkuussa Amusa Toimitus Ti, 14.07.2026 - 10:12

Urkuyö & Aaria -festivaalin konserttitarjonta heinäkuussa vie aikamatkalle musiikin siivin arkkiherttuan hoviin,

Musiikki