Hyppää pääsisältöön
Amusa Toimitus / 09.04.2024

J.R.R. Tolkienin kuvittajan, fantasiataiteilija John Hoven laaja näyttely esille Tampere-taloon ensimmäistä kertaa Suomessa

Fantasiataiteen pioneerin, John Howen ensimmäinen taidenäyttely Suomessa nähdään Tampere-talossa 6.7.–18.8.2024. Howe on noussut kansainväliseen suosioon Tolkienin klassikkoteosten kuvittajana sekä teoksiin pohjautuvien elokuvien visuaalisuuden rakentajana yhdessä Peter Jacksonin kanssa. Howe tunnetaan lisäksi suurena Suomen ja Kalevalan ystävänä. Näyttelyssä nähdään yli 250 alkuperäistaideteosta taiteilijan mittavan elämäntyön varrelta.

Kuvassa on mustalla pohjalla punaisesta silmästä lähteviä punaisia liekkejä.  Silmän ympärillä on kultainen sormus, jossa on sisällä kaiverrettua tekstiä.

John Howe, "The Eye of Sauron", 2002, muste ja akvarelli paperille, alkuperäinen julkaisija Highbridge Audio. Kuva: Tampere-talo

 

Englantilaisen fantasiakirjailija J. R. R. Tolkienin upeiden mielikuvitusmaailmojen ystäville on tänä vuonna luvassa kaksin verroin vierailukohteita Tampere-talossa. Elokuussa ensi-iltansa saavan Taru Sormusten herrasta -näytelmäteoksen lisäksi vierailijat pääsevät tutustumaan Keski-Maahan jo heinäkuussa, kun kanadalaisen kuvataiteilija John Howen (s. 1957) monipuolinen taidenäyttely nähdään ensimmäistä kertaa Suomessa. John Howen taidetta: Matka J.R.R. Tolkienin maailmaan -näyttely sisältää yli 250 Howen alkuperäispiirrosta ja -maalausta.

Kanadan Vancouverista kotoisin oleva John Howe on yksi maailman tunnetuimpia fantasiakirjallisuuden ja etenkin J. R. R. Tolkienin teosten kuvittajia. Hän on kuvittanut lukuisia Keski-Maan mielikuvitusmaailmaan sijoittuvia kirjoja, julisteita, karttoja, kalentereita ja lautapelejä. Konsepti- ja lavastussuunnittelijana Howe oli yhdessä kuvittaja Alan Leen kanssa keskeisessä roolissa siinä, miltä elokuvaohjaaja Peter Jacksonin palkitut Taru Sormusten herrasta - ja Hobitti-trilogiat näyttivät valkokankaalla vuosina 2001–2014.

"Minua on aina kiinnostanut syvästi historia, taide ja arkkitehtuuri. Piirsin ja maalasin kuvia Tolkienin tarinoiden pohjalta kauan ennen kuin minusta tuli ammattikuvittaja. Kasvaessani Kanadan maaseudulla fantasiakirjallisuus tarjosi portin toiseen ulottuvuuteen ja sytytti mielikuvitukseni. Tolkienin luoma maailma on erityisen yhtenäinen, rikas ja jännittävä, ja siinä on kerroksittain kertomuksia. En ole tähän päivään mennessä kyllästynyt vaeltamaan Keski-Maassa luonnosvihko kainalossani", Howe kertoo.

Howe opiskeli kuvittamista Strasbourgissa ja Pariisissa ja asuu nykyään Sveitsissä. Keski-Maan lisäksi Howe on kuvittanut mm. Robin Hobbin, Terry Pratchettin ja George R. R. Martinin kuuluisia fantasiamaailmoja, lukuisia lastenkirjoja sekä omia teoksiaan. Howe osallistui myös C. S. Lewisin kirjoihin perustuvan Narnian tarinat: Velho ja leijona -elokuvan (2005) konseptisuunnitteluun ja on toiminut viime vuosina Taru Sormusten herrasta: Mahtisormukset -fantasiasarjan (2022–) konseptitaiteilijana.

 

Kuvassa on sininen vuori, jonka edessä on tummaan haarniskaan pukeutunut ratsastaja.Vasemmalta kajastaa valoa.

John Howe, "The Witch King", muste ja akvarelli paperille, alkuperäinen julkaisija Middle-earth Enterprises LLC & Sophisticated Games Ltd.  Kuva: Tampere-talo

Mielikuvituksellista realismia

Howe on tunnettu vaikuttavista hahmo-, luonto- ja arkkitehtuurikuvauksistaan. Taiteilijan käyttämät tekniikat vaihtelevat yksityiskohtaisista grafiittipiirustuksista taidokkaisiin akvarellimaalauksiin. Tampere-talon näyttely kattaa taiteilijan lukuisat teokset ja vaiheet koko tämän uran varrelta ja tuo esille sen, kuinka fantasiakirjallisuuden juuret ulottuvat keskiaikaisiin legendoihin mutta myös Suomen Kalevalan kaltaiseen kansalliseepokseen.

Howe kuvailee lähestymistapaansa fantasiataiteeseen mielikuvitukselliseksi realismiksi, jossa yhdistyvät historiallinen tarkkuus (hän on harrastanut keskiajan elävöittämistä useiden vuosien ajan) ja taiteilijan kiinnostus luontoa, myyttejä ja legendoja kohtaan. Olipa kyseessä Beowulfin Heorotin salin, kuningas Arthurin hovin tai nykyaikaisten fantasiamaailmojen luominen, Howen intohimo mielikuvitukselliseen realismiin kumpuaa hänen viehtymyksestään taidehistoriaan, erityisesti prerafaeliitteihin ja symbolisteihin.

"Olen hyvin innoissani siitä, että taidettani esitellään Suomessa, Kalevalan synnyinmaassa. Olen symbolisti Akseli Gallen-Kallelan töiden suuri ihailija, ja olen ilokseni saanut vierailla hänen museossaan Helsingin ulkopuolella. Suomalaisista kuvanveistäjistä pidän erityisesti Emil Wikströmistä, jonka Lyhdynkantajat seisovat päärautatieaseman ulkopuolella. Olen myös tutustunut muiden suomalaistaiteilijoiden, kuten Väinö Blomstedtin, Hugo Simbergin ja Eero Järnefeltin taiteeseen, mutta Gallen-Kallela on suosikkini," Howe paljastaa ja lisää: "Tähän mennessä ainoa vierailuni Suomessa oli lyhyt pyrähdys erään dokumenttielokuvan kuvauksissa, joten odotan innolla paluuta."

Taidenäyttelyn ovat kuratoineet yhdessä taiteilijan kanssa pariisilaisen Art Ludique -museon perustajat Diane ja Jean-Jacques Launier. Näyttely oli ensimmäistä kertaa esillä viime vuoden kesäkuusta tämän vuoden tammikuuhun Ranskan Landerneaussa nykytaiteeseen erikoistuneen Hélène ja Edouard Leclerc -kulttuurikeskuksen tiloissa, jossa sen näki yli 120 000 ihastunutta kävijää. Tampere-taloon näyttelyn suunnittelee näyttelyarkkitehti Taina Väisänen.

Näyttely sopii koko perheelle.

https://www.tampere-talo.fi/tapahtuma/john-howe-matka-tolkienin-maailmaan/