Hyppää pääsisältöön
Amusa Toimitus / 08.05.2024

Dungeons & Dragons täyttää 50 vuotta, Pelimuseossa Tampereen Vapriikissa pienoisnäyttely

Kaikkien aikojen ensimmäinen pöytäroolipeli Dungeons & Dragons täyttää tänä vuonna 50 vuotta. Dungeons & Dragons on paitsi maailman ensimmäinen roolipeli, myös viime vuosisadan tärkeimpiä peli-ilmiöitä. Ei tarvitse olla roolipelaaja kokeakseen pelin merkityksen, sillä lukemattomat videopelit käyttävät sen lanseeraamia käsitteitä, kuten kestopisteitä, tasoja ja hahmoluokkia, puhumattakaan peliä varten kehitetyistä hirviöistä ja otuksista.

 

Kuvassa on keskimmäisenä Dungeons & Dragons -pelin paketti, jonka kannessa on punaisen lohikäärmeen kuva.  Ympärillä on on muita erilaisia pienempiä pelipaketteja ja pöydällä on kirjoja.

Dungeons & Dragons -pelistä on julkaistu tusinan verran sisällöltään erilaista versiota 50 vuoden aikana. Kuva: Saarni Säilynoja/Vapriikin kuva-arkisto

 

- Vuonna 1974 ensimmäisen kerran julkaistu Dungeons & Dragons on läpikäynyt historiansa aikana useita muutoksia. Siitä on julkaistu jo tusinan verran sisällöltään erilaista versiota, uusimpana pelin viides laitos, kertoo tutkija Niklas Nylund Vapriikin Pelimuseosta.

-Laitosten välillä on eroja, jotka näkyvät paitsi niiden taiteessa ja ulkoasussa, myös sisällöissä ja säännöissä, jotka ovat seuranneet paitsi aikansa pelisuunnittelutrendejä, myös laajempia yhteiskunnallisia ilmiöitä, Nylund toteaa.

Dungeons & Dragonsin vaikutus ulottuu myös laajempaan populaarikulttuuriin. Se tuli aikoinaan tunnetuksi Steven Spielbergin E.T. (E.T. the Extra-Terrestrial, 1982) -hittielokuvasta, mutta myös peliä kritisoineesta ja Tom Hanksin tähdittämästä televisioelokuvasta Leikistä tuli totta (Mazes & Monsters, 1982). Toisaalta Ed Greenwoodin, Margaret Weisin, Tracy Hickmanin ja R.A. Salvatoren romaanit tekivät pelin maailmoja ja hahmoja tunnetuiksi myös aktiivisten roolipelaajien piirin ulkopuolella. Dungeons & Dragons -lisenssillä julkaistut tietokonepelit, uusimpana Baldur’s Gate 3, ovat ylläpitäneet pelin suosiota ja tehneet sitä tunnetuksi tietokonepelaajien parissa.

-Dungeons & Dragons ei ole vain peli, vaan myös omaehtoista tee-se-itse-kulttuuria, sanoo Nylund.

-Jokainen pelinjohtaja lyö oman leimansa johtamiinsa peleihin, ja niihin osallistuvat pelaajat muokkaavat pelejä mieleiseensä suuntaan.

Kaikki peliporukat pelaavat lopulta omalla tavallaan, usein ääneen lausumattomia käytäntöjä seuraten. Siksi näyttelyssä tutustutaan myös kuuden eri pelinjohtajan pelimateriaaleihin, joista jokainen tarjoaa ainutlaatuisen näkökulman pöytäroolipelien omaehtoiseen luovaan kulttuuriin.

Dungeons & Dragons 50 vuotta esillä Suomen Pelimuseossa Vapriikissa 8.5.2024 - 26.1.2025.

https://www.vapriikki.fi/