Hyppää pääsisältöön
Amusa Toimitus / 10.12.2020

Vuoden luontokirja -palkinnon voitti maalauspäiväkirja Suomen luonnosta

Helsingin yliopiston rehtori Jari Niemelä valitsi WWF:n Vuoden luontokirjaksi Kuulin allien laulavan -teoksen. Kirjan on kirjoittanut ja kuvittanut Minna Pyykkö ja julkaissut Docendo.

Kuvassa on sammakoita ja kuvassa on vaaleat akvarellivärit.

Konnien yössä. Kuva: Minna Pyykkö

 

Kuulin allien laulavan on suomalaista luontoa esittelevä maalauspäiväkirja. Se etenee vuodenaikojen mukaan, joten lukija pääsee maalausten ja tekstien välityksellä seuraamaanössä luonnon muutosta. Helsingin yliopiston rehtori ja WWF Suomen hallituksen puheenjohtaja Jari Niemelä kuvailee kirjaa opettavaiseksi ja värikkääksi.

”Kauniita vesivärimaalauksia on runsaasti, ja ne tekevät lukemiskokemuksesta erittäin taiteellista ja värikästä. Otsikoidut tarinat ovat kirjoittajan hienoja kuvauksia luonnosta ja kertovat elävästi luonnon kulusta kaupungista saaristoon. Tarinat ovat mukavia, opettavaisia ja sopivan tiiviitä”, Niemelä kertoo.

Hän kuvailee kirjan näkökulmaa luontoa kunnioittavaksi, ylläpitäväksi ja suojelevaksi.

”Tarinoiden kirjallisuuteen, taiteeseen ja tieteeseen perustuva viitekehys on toimiva ja asettaa lukijan – ja maalausten katselijan – pohtimaan luonnon ja ihmisen suhdetta.”

Henkilökohtainen suhde suomalaiseen luontoon onkin inspiroinut Minna Pyykköä teoksen kirjoittamiseen ja kuvittamiseen. Hän kertoo maalanneensa niitä hetkiä, joita on luonnossa itse kokenut. Teoksellaan hän kannustaa pysähtymään havainnoimaan ympäröivää luontoa ja arvostamaan siellä tekemiään havaintoja.

”Suomen luonto on paljon ihmeellisempi, kuin me osaamme ymmärtääkään. Ei tarvitse mennä pitkälle nähdäkseen jännittäviä asioita. Joskus juuri se, että on paikallaan ja katselee lähelle, on tärkeää ja hienoa”, Pyykkö sanoo.

 

Kuvassa on pöllöjä ja värit ovat vaaleahkoja akvarellivärit.

Lehtopöllön poikaset kuutamossa. Kuva: Minna Pyykkö

 

Kilpailuun osallistui upeita teoksia

Vuoden luontokirja -kilpailuun osallistui edellisvuosien tapaan laaja kirjo teoksia. WWF:n esiraadin, eli pääsihteeri Liisa Rohwederin ja suojelujohtaja Jari Luukkosen, tehtävänä oli valita kuusi finalistia kaikkien kilpailuun osallistuneiden luontokirjojen joukosta. Kilpailussa oli mukana yhteensä 29 teosta.

Muut Vuoden luontokirja 2020 -finalistit olivat Kimmo Ohtosen Metsä elää (Docendo), Juha Taskisen Jää hyvin, saimaannorppa (Docendo), Juha Syvärannan Meritunturit (Minerva), Heikki Willamon Metsä minussa (Parvs) ja Markku Välitalon Hiljaisilla havumailla (omakustanne).

WWF on palkinnut Vuoden luontokirjan vuodesta 1978. Kilpailu järjestettiin tänä vuonna jo 43. kerran. Voittajan valintakriteereinä ovat muun muassa teoksen soveltuminen suurelle yleisölle, luonnonsuojelusanoman edistäminen sekä teoksen monipuolisuus ja korkealaatuisuus. Teoksen tulee olla suomalaiskustanne, mutta kirjan ei tarvitse käsitellä suomalaista luontoa, vaan myös ulkomaisista kohteista kertova teos voi tulla valituksi. Vuonna 2019 kilpailun voitti Erkki Pulliaisen ja Lassi Rautiaisen toimittama teos Suomalainen susi (Minerva).