Hyppää pääsisältöön
Amusa Toimitus / 11.03.2021

Vinyylilevyjen puristaminen palaa Suomeen

Äänilevyjen puristaminen vinyylistä päättyi Suomessa jo vuonna 1995. Hiljattain perustettu Helsingin Levypuristamo vastaa kovaan kysyntään aloittamalla vinyylilevyjen valmistuksen Vallilan Konepajan vanhassa voimalassa vielä loppuvuoden aikana. Tavoitteena on hiilineutraali tuotanto.

Vanhimpana edelleen käytössä olevana äänitemuotona vinyylilevy tarjoaa pysyvyyttä, vastapainoksi musiikin suoratoistolle. Vinyylin uudelleenheränneestä suosiosta huolimatta levyjä ei ole valmistettu kotimaassa vuoden 1995 jälkeen.

 

Kuvassa on Lupu Pitkänen Vallilan Konepajan edessä vinyylilevy kädessään. Maassa on lunta maassa.

Helsingin Levypuristamon vinyylitehdas Lupu Pitkäsen johdolla nousee Vallilan Konepajan 120 vuotta vanhaan Voimalaan. Kuva: Ilkka Vuorinen.

 

"Kaikissa naapurimaissa on jo puristamot, joten miksei Suomessakin. Haluamme palvella laajalti kotimaista musiikkikenttää, aina aloittelevista bändeistä suuriin levy-yhtiöihin asti", hahmottelee Helsingin Levypuristamon perustaja ja toimitusjohtaja Lupu Pitkänen.

Tehdas nousee Vallilan Konepajan 120 vuotta vanhan voimalarakennuksen päätyyn, josta on solmittu pitkäaikainen vuokrasopimus Vallilan Ratapiha Oy:n kanssa.

"Levypuristamo sopii hyvin visioomme Konepajan alueesta kulttuuria ja palveluita tarjoavana kaupunkikeskuksena. Hanke tuo myös elävää jatkumoa alueen teolliselle historialle", toteaa Vallilan Ratapihan hallituksen puheenjohtaja Henrik Hemmilä.

Vinyylin suosio jatkaa kasvuaan

Erityisesti Yhdysvalloista on raportoitu vinyylilevyjen myynnin voimakasta kasvua. Osittain siihen on syynä koronarajoitusten aiheuttama elävän musiikin ahdinko, mutta kehitys on jatkunut jo pitkään. Suomen suurimmassa levykaupassa Levykauppa Äxässä uskotaan formaattiin:

"Vinyyli myy hyvin. Suomessa tullaan markkinoissa yleensä vähän ajallisesti perässä, mutta en näe mitään syytä miksei täälläkin päästäisi vielä Yhdysvaltojen kasvuprosentteihin, jotka olivat viime vuonna 50 % luokkaa. Suomessa vinyylin kasvun arvioisin olevan viime vuonna 20-30 % luokkaa", toteaa Levykauppa Äxän toimitusjohtaja Jyri Lipponen.

Kapasiteetti lopussa maailmalla

Vinyylijulkaisuihin erikoistunut levy-yhtiö Svart Records on nähnyt perinteisen äänitemuodon suosion toimitusaikojen pidentymisenä:

"Laadukasta tuotantokapasiteettia on Euroopassa aika vähän ja koronakin vaikuttaa. Jonot tehtailla ovat olleet jopa kolmesta neljään kuukautta ja meitä pienemmillä asiakkailla varmasti pidempiäkin", toteaa Svart Recordsin Jukka Taskinen.

Tämän on todistanut myös kanadalainen Viryl Technologies, joka toimittaa Helsinkiin levyjen puristamisessa käytettävät hydrauliset prässit.

"Nykyisten tehtaiden kapasiteetti ei riitä vastaamaan kysyntään, eivätkä monet niistä ota enää uusia asiakkaita. Tuotannon pystyttäminen Suomeen on siis hyvin ajoitettu", toteaa Viryl Technologiesin markkinointijohtaja Alex DesRoches.