Hyppää pääsisältöön
Amusa Toimitus / 26.01.2021

Valovoimainen romaani arkkitehti Wivi Lönnistä, lasikattojen murtajasta

Pirkko Soinisen tänään ilmestyvä romaani Valosta rakentuvat huoneet kertoo arkkitehti Wivi Lönnin kamppailusta aikansa sukupuoliroolien ja läheistensä aiheuttamien paineiden ristiaallokossa.

 

Kuvassa on vasemmalla kasvokuva Wivi Lönnistä nuorena ja kuvan sävy on siniharmaa. Oikealla on valkoisia talojen silhuetteja. Kuva on osa kirjan kannesta.

Osa kirjan kannesta. Kuva: Bazar Kustannus

 

Olivia Mathilda Lönn (1872–1966), tuttavallisemmin Wivi, oli ensimmäinen merkittävä suomalainen naisarkkitehti. Hänen kädenjälkensä on nähtävissä monina tunnettuina rakennuksina, joihin kuuluvat mm. Uusi ylioppilastalo ja NNKY:n talo Helsingissä, Tampereen paloasema sekä lukuisat koulut eripuolilla Suomea.

Wivi kulki määrätietoisesti omaa polkuaan muttei yksin. Erityisen tärkeä oli hänen suhteensa toiseen uranaiseen, Hanna Parviaiseen, joka oli Suomen ensimmäinen kauppaneuvoksen arvonimen saanut nainen ja teollisuuspatruuna. Heidän vuosikymmeniä kestänyt läheinen ystävyytensä oli erityisen merkityksellinen Wiville niin henkilökohtaisesti kuin ammatillisestikin.

Pirkko Soininen on kulkenut Wivin jalanjäljissä ja piirtää tässä romaanissa kuvan äärimmäisen lahjakkaasta ja päättäväisestä naisesta, joka raivasi tietä tuleville sukupolville.

Pirkko Soininen (s. 1969) on turkulainen toimittaja ja kirjailija. Häneltä on ilmestynyt taiteilija Ellen Thesleffistä kertova fiktiivinen päiväkirjaromaani Ellen (2018). Yhdessä Eppu Nuotion kanssa hän on kirjoittanut kirjat Nainen parvekkeella (2016), Sakset tyynyn alla (2018) ja Punainen vaate (2019).

Pirkko Soininen: Valosta rakentuvat huoneet