Hyppää pääsisältöön
Amusa Toimitus / 14.03.2021

Uutuuskirja Pelien Suomi tarjoaa läpileikkauksen kotimaisen pelialan lähihistoriasta ja nykytilanteesta

Suomessa on tehty viime vuosina monipuolisesti erilaisia PC-, konsoli- ja mobiilipelejä. Juho Kuorikosken Pelien Suomi -kirjassa mielenkiintoisimpien pelijulkaisujen esittelyjen lisäksi ääneen pääsevät kotimaisen pelialan vaikuttajat, jotka kertovat niin menestyksestä, epäonnistumisista kuin alan näkymistä.

 

Kuvassa on osa kirjan kannesta ja siinä on punatukkainen nuori nainen, joka ojentaa kättään kohti katsojaa.  Oikealla vieressä on haarniska edessään oleva kypäräpäinen olento.

Osa kirjan kannesta. Kuva: Gaudeamus

 

Peliala on jo vuosia ollut suomalaisen kulttuuriviennin kärjessä. Pelejä julkaistaan vuosittain kymmeniä, ja ala onkin pullollaan erinomaisia peliteoksia ja viihdyttäviä tarinoita. ”Suomalaisen pelialan tarina on tärkeä osa kotimaista kulttuurihistoriaa ja erinomainen todiste siitä, miten täysin uutta liiketoimintaa voi syntyä tyhjästä, harrastamisen kautta”, pelikirjailijoiden ykköskaartiin kuuluva Juho Kuorikoski kertoo.

Pelien Suomi -kirjassaan Kuorikoski ottaa tarkempaan käsittelyyn parhaimpia ja mielenkiintoisimpia vuosina 2014–2020 julkaistuja suomalaispelejä. Esittelyyn pääsevät sekä jättituotannot että indie-helmet, kuten Control, Cities: Skylines, Legend of Grimrock 2, Brawl Stars, Baba Is You ja Empires & Puzzles. Lisäksi teoksessa käydään läpi e-urheilun kaltaisia ilmiöitä ja tarkastellaan koronavuoden värittämiä tulevaisuudennäkymiä.

Peliesittelyiden lisäksi Kuorikoski haastattelee pelialan ammattilaisia ja asiantuntijoita, jotka kertovat avoimesti menestyksen resepteistä ja epäonnistumisista. Haastateltavana ovat mm. Housemarquen Ilari Kuittinen, Seriouslyn Petri Järvilehto, Supercellin Touko Tahkokallio ja Colossal Orderin Mariina Hallikainen. Samalla paljastuu, kuinka huippupelitalojen hitit syntyvät, miten vaikeuksista noustaan voittoon ja millä tavoin esimerkiksi pilkkimisen ja autojen tuunauksen kaltaiset suomalaisilmiöt kääntyvät peleiksi.

Juho Kuorikoski on tietokirjailija, pelisuunnittelija ja Pelit-lehden pitkäaikainen avustaja. Pelien Suomi on hänen kuudes peliaiheinen kirjansa. Kuorikosken edellinen teos on Pelitaiteen manifesti (2018).