Antti Tuurin tuoreessa matkakirjassa liikutaan vinhaa vauhtia ympäri Eurooppaa.
Matkakirjojen traditio on satoja vuosia vanha. Laji kukoisti aikana, jolloin matkustelu oli hidasta ja kallista yläluokan huvia – etenkin, jos matkustaja mieli eksoottisempiin maisemiin ja vieraiden kulttuurien pariin. Toisin on nyt. Harvassa ovat ne eurooppalaiset, jotka eivät ole vierailleet mantereen muissa maissa. Silti kertovia matkakirjoja julkaistaan ja luetaan. Kirja on yhä helpompi ja halvempi tapa päästä osalliseksi matkustamisen huumaan kuin lentokoneeseen tai laivaan nouseminen – ekologisuudesta puhumattakaan.
Matkakirjassa ei olekaan kyse ainoastaan matkustamisesta, vaan myös kielestä: kokemuksien, näkymien ja tunnelmien verbalisoinnista. Taitava kirjoittaja luo mitä pitkästyttävimmästä tai piinallisimmasta tilanteesta persoonallisen ja nautinnollisen lukukokemuksen. Matkoilla Euroopassa -teos on kuitenkin parhaimmillaan juuri silloin, kun mitään ei tapahdu.
Ajaton Eurooppa
Kuten nimi kertoo, teos keskittyy nimenomaan Euroopan-matkojen kuvaukseen. Maita ja kaupunkeja kertyy: Saksa, Italia, Ranska, Norja, Venäjä, Pariisi, Pietari, Oslo… Yhdessä paikassa ei viivytä kauaa, joten kyllästymisen vaaraa ei – kirjoittajalla tai lukijalla – ole.
Kertomukset eivät muodosta yhtenäistä kokonaisuutta, ja niiden ajallista suhdetta toisiinsa on käytännössä mahdoton hahmottaa. Monet perinteisemmät matkakirjat esittävät yhden lineaarisesti etenevän kertomuksen pitkästä matkasta, jolloin kokonaisuus muistuttaa etäisesti romaania. Tuurin teos puolestaan löytää vertailukohtansa pikemminkin novellikokoelmasta: kertomusten ajallista suhdetta toisiinsa on mahdoton arvioida vedenpitävästi.
Lisäksi ajoittain yhden kertomuksen sisällä voidaan sumeilematta ottaa suuriakin loikkauksia ajan ja paikan akseleilla, kun Tuuri alkaa kertoa esimerkiksi muistojaan. Siirtymät ilmaistaan selkeästi, joten vaaraa kärryiltä putoamisesta ei ole. Nopeat ja äkkinäiset siirtymät tekevät kokonaisuudesta kuitenkin hieman rikkonaisen ja hektisen. Yhdessä paikassa olisi suonut viivähdettävän pidempään tunnelmista ja maisemista nauttien.
Ei tapahtuva vaan oleva
Onneksi Tuuri malttaa välillä pysähtyä hetkeksi katselemaan ympärilleen ja kirjoittamaan näkemästään. ”Yöllä on ollut pikkupakkanen ja lätäköiden reunoilla on jään pitsikoristeet, joita marraskuun aurinko nyt purkaa”, kuvataan Oslon aamua. Osatapa itsekin kiinnittää huomionsa tällaisiin pieniin, lähes näkymättömiin yksityiskohtiin!
”Kaikista matkoistani Euroopassa en ole tässä kirjassa kirjoittanut, vaikka ne kaikki olisivat olleet kertomisen arvoisia”, kirjoittaa Tuuri teosta lopetellessaan. Kenties, mutten malta olla kysymättä: entä lukemisen? Tuurin matkoihin mahtuu joitakin epätavallisen hauskoja tai muuten vain kummallisia kokemuksia, mutta pääosin kertomukset eivät ole tapahtumaketjuina erityisen kiinnostavia tai poikkeuksellisia.
Itse matka – missä oltiin ja mitä siellä tapahtui – ei liene järin mieltäkiinnittävä, jotakuinkin tällaisia tarinoitahan jokainen kokee itse omilla kaupunkilomillaan. Vetovoima piileekin juuri yksityiskohtiin ja tunnelmiin uppoutumisessa. Toivoa sopii, että seuraavan kerran matkakertomuksia kirjoittaessaan Tuuri keskittyy vähemmän konkreettisiin tapahtumiin ja enemmän tunnelmointiin ja kaupunkien sielun kuvailuun.
Antti Tuuri (s. 1944) on tullut tutuksi lähinnä Pohjanmaa-romaanisarjastaan. Hänen romaaninsa Lakeuden kutsu palkittiin Finlandialla vuonna 1997. Lisäksi Tuuri on kirjoittanut runsaasti lyhyempiä kertomuksia sekä kuunnelmia. Tuuri on kirjoittanut 90-luvulla myös kaksi matkakirjaa. Islantiin keskittyvä Suuri pieni maa ilmestyi vuonna 1993 ja Saksan retkistä kertova Neljännen valtakunnan vieraana vuonna 1995.
Antti Tuuri: Matkoilla Euroopassa. Otava 2011. 222 s.
