Huhtikuun alussa ensi-iltansa saanut Elokuu on kuvaus nuorena olemisen sietämättömästä keveydestä.
Miltä tuntuu seisoa tuoreena ylioppilaana aikuisuuden kynnyksellä? Vastuu itsenäisestä toimeentulosta ja pärjäämisestä ei ole laskeutunut nuoren harteille vielä täydellä painollaan, mutta toisaalta vanhemmat eivät enää vartioi hänen jokaista askeltaan. Elokuu-elokuvan päähenkilö August alias Aku on keskellä juuri tätä merkillistä vapauden ja vastuun lyhyttä hybridivaihetta.
Kultapojan karkuretki
Aku kuuluu niin sanottuun ylempään keskiluokkaan. Kotona puhutaan sekaisin suomea ja ruotsia, ja lukion jälkeen ollaan menossa yliopistoon. Käsipuolessa kävelee herttainen tyttöystävä Erika. Tulevaisuus näyttää valoisalta.
Nuoren ihmisen villille mielelle saavutetut edut eivät kuitenkaan riitä. Kun lukion jälkeinen vapaus koittaa, Erika suuntaa kesäksi ulkomaille. Yksin kotopuoleen jäänyt Aku törmää Helsingin yössä vaaleaan ja sensuelliin Juliin. Kostean illan jälkeen alkaa Akun ja Julin kesäinen Suomen-kiertue.
Aku tuntee Juliin alusta asti voimakasta fyysistä vetoa, mitä Juli ei suonkaan pane pahakseen, vaan pompottaa poikaparkaa minkä ehtii. Juli esitellään katsojalle kevytkenkäisenä ja itsekeskeisenä, mutta huumaavan himottavana typykkänä, joka nauttii kauniin vartalonsa keräämistä katseista. Katsoja janoaa koko elokuvan ajan jonkinlaista selitystä sille, miksi Juli on sellainen kuin on. Selitystä ei kuitenkaan koskaan tule – Julin hahmo pysyy mysteerinä, joskin saa elokuvan loppupuolella myös hieman miellyttävämpiä piirteitä.
Nuoruuden hekuma
Kaikkiaan elokuva nostaa esiin kysymyksen siitä, miksi Aku ylipäätään on kiinnostunut tuittupäisestä Julista. Kun asiaa pohtii tarkemmin, näyttää siltä, että Aku ei itse asiassa juurikaan välitä Julista, vaan on huumaantunut nuoren naisen kehosta sekä omasta nuoruudestaan. Tätä Aku ei kuitenkaan itse missään vaiheessa tiedosta.
Akun ja Julin kesä on ilmeisesti paahtavan kuuma, sillä nestetasapainosta huolehditaan tarkkaan. Pariskunta ehtii juhlistaa elämäänsä päihtyneissä merkeissä noin kuukauden mittaisen kiertoajelunsa aikana Helsingissä, Savossa ja Turussa. Kajaanissa kosteahkoon putkeen tulee tauko – elokuvan pohjoisimmassa etapissa nuoret keskittyvät ryyppäämisen sijaan ruumiillisiin nautintoihin. Ranskalaiset suudelmat litisevät kosteina ja lihaisina heinäkuun yöttömässä yössä.
Kaipuu menneeseen
Elokuu on visuaalisesti ajoittain hillittömän kaunis elokuva, eritoten erilaiset montaasit hivelevät estetiikanjanoista silmää. Kamera kiertää Suomen kesän kukoistuksen keskellä tallentaen sokaisevan valkoisia valoaaltoja ja yön pehmeää hämärää. Luonnon kuvaus assosioituu nopeasti vanhaan suomalaiseen elokuvaan ja kansallismaisemiin, joskin kehittyneen kuvausteknologian ja eritoten värikuvauksen ansiosta luonto pääsee loistamaan valkokankaalla komeampana kuin koskaan. Elokuva onkin nostalgiatrippi samanaikaisesti kahdella eri tavalla: se vetoaa paitsi ihmisen ikuiseen nuoruudenkaipuuseen, myös menneiden vuosikymmenien viattomaan ja tasapainoiseen maailmankuvaan.
Mainittakoon, että Elokuulla ei ole kovinkaan paljon yhteistä vuonna 1956 julkaistun samannimisen, Matti Kassilan ohjaaman elokuvan kanssa. Molemmissa nähdään nuorta lempeä, juopottelua sekä kaunista maisemakuvausta, mutta siihen elokuvien jakamat elementit pitkälti jäävät: vanhan elokuvan uusintaversiosta ei siis missään nimessä ole kyse.
Elokuu. Suomi 2011. Ensi-ilta 1.4.2011. Ohjaus: Oskari Sipola. Rooleissa: Eppu Pastinen, Lina Turkama, Zagros Manuchar, Niina Koponen. Kesto: 110 min.
