Hyppää pääsisältöön
Amusa Toimitus / 29.03.2011

Tanssivasta Muumilaaksosta juhlanäytös tiistaina 5.4.2011 klo 18

Tanssiteatteri MD:n huippusuositusta Tanssivasta Muumilaaksosta järjestetään juhlanäytös tiistaina 5.4.2011 klo 18.

Shanghain maailmannäyttelykomitea myönsi Dancing Moominvalley @ Shanghai EXPO -kokonaisteokselle kulttuuripalkinnon erityisen ansiokkaasta osallistumisesta Shanghain maailmannäyttelyyn. Teos on ainoa Suomen kulttuuriohjelman edustaja maailmannäyttelykomitean palkitsemien joukossa. Kokonaisteoksen tuotantoryhmälle 16.2.2011 luovutettu palkinto paljastetaan Tampereen taidemuseon Muumilaaksossa 5.4.2011.

Juhlan aiheita riittää muitakin: huhtikuussa 2010 kantaesitetty Tanssiva Muumilaakso on saavuttanut jo kaksi merkkipaalua matkallaan. 50. esitys järjestettiin 3.2.2011 ja tähän mennessä pidetyissä 52 esityksessä katsojia on kertynyt Kiinasta Kokkolaan jo 10 255, mikä on alle vuodessa huikea saavutus. Kotinäyttämöllä katsojia on ollut 3 367 ja keikoilla 6 858.

Tove Janssonin Näkymätön lapsi ja muita kertomuksia -kirjaan perustuvan koko perheen tanssiteatteriseikkailun koreografi on Samuli Roininen ja säveltäjä Heikki Mäenpää, joka myös esiintyy juhlanäytöksessä.

Lisätiedot ja haastattelupyynnöt Tanssiteatteri MD:n tiedottaja Katri Kekäläinen,
puh. 050 55 07 019 tai katri.kekalainen@tanssiteatterimd.fi

tiedotus@tanssiteatterimd.fi
puh. 010 439 3431, gsm 050 55 07 019
www.tanssiteatterimd.fi

Tanssiteatteri MD:n liput myös Piletistä!
www.piletti.fi tai 0600 13377 (1,50 eur/min + pvm)

Tilaa sähköpostiisi Tanssiteatteri MD:n uutiskirje tai liity faniksi Facebookissa, tiedät enemmän!

Näytä suurempi kartta

Tanssiteatteri MD, Tanssiva Muumilaakso. Kuva: Ari Ijäs, ©Moomin Characters™. Kuvassa Anu Castren, Samuli Roininen, Sara Kovamäki.

Tanssiteatteri MD, Tanssiva Muumilaakso. Kuva: Ari Ijäs, ©Moomin Characters™
Kuvassa Anu Castren, Samuli Roininen, Sara Kovamäki.