Hyppää pääsisältöön
Amusa Toimitus / 11.05.2010

Tanssin virtaa Tampereella

Tampereella järjestettiin Tanssivirtaa-tanssifestivaali 20-25.4.2010. Tapahtumassa yleisö kohtasi esitysten lisäksi myös tekijät ja tanssi levisi lavalta kaduille.

Vuodesta 1997 järjestetty Tampereen Tanssivirtaa -nykytanssitapahtuma esitteli nykytanssin uusien ja vanhojen tekijöiden teoksia. Tapahtuma alkoi tiistaina 20.4 Petri Kekonin Tilan taju-esityksen ensi-illalla sekä Elina Pirisen päivittäin Hämeenkadulla nähdyllä Seurueella. Festivaali päättyi sunnuntaina 25.4 Taidetanssin Openstageen, jossa kuka tahansa sai astua lavalle.

Kuuden päivän aikana tanssista kiinnostuneet saivat tutustua nykytanssiin laidasta laitaan. Ohjelmarepertoaarissa nähtiin tiistain ja perjantain välillä mm.Tuomo Railon sooloteos Lunta pakaroilla, Hanna Pihkon lämminhenkinen ja maanläheinen Terveisiä maalta sekä Joona Halosen Whispering Cosmos, joka sai ensi-iltansa Zodiakissa vuonna 2009.

Lauantaina ja sunnuntaina esitettiin Elina Pirisen Seurueen lisäksi Jarkko Mandelinin koreografia Fundamentals, Jyrki Karttusen Digital Duende sekä Mammu Rankasen Tuulenpesä.
Tanssivirtaa-festivaaleille valittiin tänä vuonna ensimmäistä kertaa nimikkotaiteilija. Tittelin sai kantaakseen muusikko ja tanssitaiteilija Elina Pirinen.

Lisää tanssia tiedossa

Tanssivirtaa-festivaali toi Tampereelle tanssista kiinnostuneet ihmiset ja tarjosi monipuolisesti lähes viikon vanhoja ja uusia esityksiä sekä keskusteluja nykytanssin tiimoilta.

Seuraavaksi tanssinystävät voivat varata tilaa kalenteristaan heinäkuun lopusta, jolloin Pyhäjärvellä järjestetään Täydenkuuntanssit-festivaali. Käsiohjelma on jo julkaistu ja ohjelmaan voi perehtyä osoitteessa www.fullmoondance.fi.

Teksti: Anna Virkkunen /

Näytä suurempi kartta