Mitä ihminen löytää astellessaan pimeänä pakkasyönä metsään? Jorma Luhta keräsi öisillä valokuvausretkillään löytämänsä aarteet kansien väliin.
WWF:n vuosittain jakama Vuoden luontokirja –palkinto myönnettiin vuonna 2009 Jorma Luhdan Tähtiyöt-teokselle. Voittajan valitsija, muusikko Sam Huber, kuvaa teoksen olevan ”oodi luonnon kauneudelle.” Teoksen on kustantanut Maahenki.
Tähtiyöt ilmestyi jo lokakuussa 2009, ja luontokirjapalkintokin myönnettiin jo saman vuoden joulukuussa. Silti teos on ehkä kaikkein ajankohtaisin juuri alkuvuodesta, vuoden kylmimpään aikaan. Valokuvaaja muistelee menneiden vuosien kuvausretkiä, ja toteaa talvisäiden muuttuneen sittemmin pilvisemmiksi. Selkeä, kirkas yötaivas revontulineen on vuoden ensimmäisten kuukausien erikoisuus.
Metsä, kylmyys ja ihminen
Tähtiyöt on Luhdan mykistävien valokuvien ja tekstin tasapainoinen kuuteen lukuun jakautuva yhdistelmä. Lukujen käsittelemien aiheiden variaatio on laaja: tähtiyön kylmyys, pimeän metsän herättämä pelko, ihmisen mennyt ja nykyinen suhde tähtikarttaan, revontulet, kuolema, elämä. Kaikkia lukuja yhdistää luonnon keskellä koettujen hetkien tunnelmallinen kuvailu sekä komeat, usein avointa taivasta esittävät valokuvat.
Siellä täällä eränkävijän mietiskely ja mahtipontinen kuvatulva katkeavat sitaattiin. Niin Anton Tšehov, Antoine de Saint-Exupéry kuin Tove Janssonkin pääsevät sanomaan sanansa tähtien ja maailmankaikkeuden mysteereistä. Sitaatit ovat lyhyehköjä, mutta siitä huolimatta – tai sen ansiosta – painokkaita. Lainasanoja alleviivaa myös niiden sijoittelu: sitaatit aloittavat ja päättävät teoksen, sekä lopettavat kirjan keskivaiheille sijoitetun Tähtiyöt-luvun merkiten näin eräällä tavalla teoksen puolivälin – tai keskipisteen.
Viimeinen tie
Tähtiyöt-luku koostuu valokuvilla höystetystä kuvauksesta valokuvaajan ystävän kuolemasta sekä sitä edeltävistä hetkistä. Väsynyt mies lähtee metsäretkelle, joka on jäävä hänen viimeisekseen. Sukset ja saappaat jäävät teltan suulle eränkävijän muistomerkiksi revontulien värittämän taivaankannen alle.
Luvun asema teoksen kokonaisuudessa korostuu paitsi keskitetyn sijainnin, myös muusta teoksesta poikkeavan visuaalisen ilmeen kautta. Lisäksi kuvaus on muusta kirjasta poiketen selvästi fiktiivinen: valokuvaaja asettaa sanoja kuolleen ystävänsä suuhun kirjoittaessaan kertomuksen minämuotoon. Kuolema siis korostuu teoksen kokonaisuudessa, muttei valtaa sitä kauttaaltaan. Öinen metsä on aivan liian kirjava mahtuakseen yhden teeman tai otsikon alle.
Ei valoa ilman pimeyttä
Vaikka leijonanosa kuvista on otettu vuorokauden pimeimpinä hetkinä, on taivaalla loistavien värien kirjo huimaava. Maan pinnalla korkeuksia tähyilevän ihmissilmän ja –mielen saavuttaakseen tähdet ja revontulet tarvitsevat ympärilleen pimeyden. Jos koskemattomuuskriteereistään on valmis hieman tinkimään, löytää kaupunkilainenkin luonnon rauhaa päiväsaikaan kohtuullisten välimatkojen päästä. Kun aurinko vajoaa horisontin taa, nousee ihmispopulaation reviiri näkyviin: valosaaste leviää esteettä kymmenien kilometrien päähän luontokokemusta havittelevan vaeltajan verkkokalvolle. Esi-isillemme ”kirjokansi oli kello, kompassi ja almanakka”; nykykaupunkilaiselta onkin suunta kai pahasti hukassa iäisen katuvalaistuksen peittäessä hänen silmänsä tähtikartalta.
Elonkehä pyörähtää jälleen
Revontulien loimun alla viihtyvät valokuvaajan lisäksi eläimet – kirjan sivuille on ikuistettu muun muassa karhu, lapinpöllö sekä telkkä. Viimeksi mainittu näyttelee keskeistä osaa teoksen päättävässä, kalevalaiseen taruun keskittyvässä luvussa. Vanha viisaus ja moderni tiede kohtaavat: Kalevala kertoo maailman syntyneen telkänmunista, tiedemies taas toteaa ”kaiken aineen ja ajan mahtuneen ensi hetkinään muutaman telkänmunan kokoon.” Valokuvaaja seuraa telkkäpariskunnan lemmenpuuhia: juuri ennen kirjan sulkeutumista on uusi elämä saatettu alkuun.
Lintuja ja maisemia monipuolisesti kuvanneen Luhdan ensimmäinen valokuvateos ilmestyi jo vuonna 1973. Hän on saanut WWF:ltä tunnustusta ennenkin: valokuvateos ”Metsola” valittiin Vuoden luontokirjaksi vuonna 2001. Lisäksi hänet on palkittu kahdesti valokuvataiteen valtionpalkinnolla.
Jorma Luhta: Tähtiyöt. Maahenki. 84 s.
Teksti: Heini Lindfors
kuvaaja Jorma Luhta
