Hyppää pääsisältöön
Amusa Toimitus / 08.12.2020

Suomen Musiikintekijöiden Pro Musiikintekijät –kunniamaininta kahdelle musiikkialan vaikuttajalle

Suomen Musiikintekijät ry kiittää vuosittain tahoa, joka on toiminnallaan edistänyt suomalaisen kevyen musiikin asemaa. Tänä vuonna kunniamaininnan saivat kaksi henkilöä: Jyrki Laiho, joka pyörittää Porissa Validi Karkia -nimistä klubia sekä Kaisa Rönkkö, joka työskentelee vienninedistämisorganisaatio Music Finlandin toiminnanjohtajana.

 

Kuvassa on oikealla Jyrki Laiho onnittelukukat ja kunniakirja käsissään ja oikealla Kaisa Rönkkö kukkineen ja kunniakirjoineen. Jyrki Laiho, kuva: Jesse Keinonen ja Kaisa Rönkkö, kuva: Teemu Fiilin

 

Porilainen Jyrki Laiho on toiminut vuodesta 2002 genrettömästi laadukkaan ja hittilistojen ulkopuolisen musiikin sanansaattajana.
 
Laiho on tuonut porilaiseen Validi Karkia -klubiin vuodesta 2011 lähtien kansainvälisestikin arvioituna kunnianhimoista ja huipputasoista ohjelmaa niin kotimaasta kuin ulkomailtakin. Lisäksi hän toimii musiikkijulkaisijana levy-yhtiönsä Karkia Mistikan kautta. Julkaisutoiminta on voimakkaasti keskittynyt suomalaiseen underground-musiikkiin ja uuteen jazziin.

”Tällainen tee-se-itse -mentaliteetti ja ruohonjuuritoiminta rikastavat musiikkikulttuuriamme ja ylläpitävät sen monimuotoisuutta. Suomen kokoisessa maassa elävän musiikin monipuolinen tarjonta painottuu helposti pääkaupunkiseudulle, joten Laihon ennakkoluuloton ja rohkea toiminta on erityisen tervetullutta ja arvostettavaa”, Suomen Musiikintekijöiden hallitus toteaa kunniamaininnan perusteluissaan.

"Valtavalla kiitollisuudella otan vastaan tämän upean tunnustuksen. Katastrofaalisen vuoden päätteeksi tämä nostattaa mielialaa ja valaa uskoa parempiin aikoihin”, Jyrki Laiho sanoo.

Kunniamaininta myös Music Finlandin toiminnanjohtajalle Kaisa Rönkölle

Koronapandemian musiikkialalle tuomien erityishaasteiden vuoksi Suomen Musiikintekijöiden hallitus haluaa kiittää Music Finlandin toiminnanjohtajaa Kaisa Rönkköä hänen työstään koronakriisin ratkomisessa.

”Kaisa Rönkkö on osoittanut koronakriisin aikana sellaista aktiivisuutta ja uutteruutta, jota musiikkiala yllättävän tilanteen edessä erityisesti tarvitsi. Hän onnistui kokoamaan musiikkialan toimijat yhteisen haasteen äärelle, ja on tehnyt uutterasti selvitystyötä poikkeustilanteen kokonaiskuvan muodostamiseksi. Hän on toiminut myös keskeisessä roolissa musiikkialan konkreettisten ratkaisumallien viestinviejänä päättäjien suuntaan”, Suomen Musiikintekijöiden hallitus kiittää.

”Olen todella otettu tästä huomionosoituksesta, vaikka tosiasiassa koko musiikkiala on tehnyt koko vuoden valtavasti töitä ja toiminut hyvin yhtenäisenä rintamana. Erityisen ylpeä olen omasta Music Finlandin tiimistä, jossa sopeuduttiin hyvin nopeasti uuteen asentoon”, Kaisa Rönkkö toteaa kiitossanoissaan ja lisää, kuinka hän kokee olevansa etuoikeutettu saadessaan työskennellä musiikin elinvoimaisuuden eteen.

 ”On etuoikeus työskennellä sellaisten arvojen ja asioiden puolesta, joihin uskoo täydestä sydämestään. Musiikki kehystää elämää ja läpäisee koko yhteiskunnan. Musiikin rooli henkisen kriisinkestävyyden rakentajana voi tuntua niin itsestään selvältä, että musiikin olemassaolon edellytyksistä pitää tosissaan muistuttaa ja viestiä päättäviin pöytiin. Koen, että meillä on velvollisuus, pandemia-ajan kriisi- ja ratkaisutoimenpiteiden eteenpäin viemisen ohella, pitää huolta siitä, että musiikkiala pääsee takaisin kasvu-uralle.”

Pro Musiikintekijät -kunniamaininta jaetaan vuosittain henkilölle tai taholle, joka on edistänyt suomalaisen kevyen musiikin asemaa. Kunniamaininta ei sisällä rahallista arvoa. Kunniamaininnan nimi oli vuoteen 2016 saakka Prix Elvis.

Suomen Musiikintekijät on voittoa tavoittelematon yhdistys, joka edistää suomalaisten ammattimaisesti toimivien säveltäjien, sanoittajien ja sovittajien taloudellisia ja ammatillisia etuja, yhteiskunnallista arvostusta sekä yhteisöllisyyttä. Yhdistys on perustettu vuonna 1954, ja sillä on yli 1000 jäsentä.

https://musiikintekijat.fi/

 

Pro Musiikintekijät -kunniamaininnat

2020 Jyrki Laiho, Validi Karkia -klubi ja Kaisa Rönkkö, Music Finland
2019 Ylen radiotoimittajat Susanna Vainiola, Marko Maunuksela, Tuuli Saksala, Teppo Vapaus ja Miikka Koivisto
2018 UMO Jazz Orchestra, taiteellinen tiimi
2017 Sirpa Lahti, Kansanmusiikin ja kansantanssin edistämiskeskus
 
Prix Elvis -kunniamaininnat

2016 Koko Jazz Club
2015 Risto Hemmi ja Finnvox Studiot
2014 Musiikkiteatteri Kapsäkki
2013 Iskelmä-Suomi -dokumenttisarjan työryhmä
2012 Paavo Arhinmäki
2011 Tarja Närhi
2010 Pirkko Kotirinta
2009 Otto Donner
2008 Martti Heikkinen
2007 Jake Nyman
2006 Vantaan Viihdeorkesteri
2005 Jukka Liedes
2004 Lahden Kaupunginteatteri
2003 Suomen Tulli
2002 Radio SuomiPop
2001 Ilosaarirock (Joensuun Popmuusikot ry)
2000 Jukka Haavisto
1999 Jussi Raittinen
1998 Uusi Iloinen Teatteri
1997 Atte Blom
1996 Maarit Niiniluoto
1995 Olli Metsänen
1994 UMO
1993 Juhani Merimaa
1992 Pekka Gronow
1991 Ilpo Hakasalo