Hyppää pääsisältöön
Amusa Toimitus / 27.06.2019

Suomen ensimmäinen slow-festivaali tarjoaa hidasta viihtymistä Mielensäpahoittajan tyyliin

Suomen ensimmäinen slow-festivaali muistuttaa kävijöitään tavallisista onnellisista päivistä, jolloin aika pysähtyi, lasissa oli keltaista jaffaa ja katse oli suunnattu pihan yli ei minnekään.

Suomen kesä on täynnä tapahtumia. Joukkoon saapuu tänä kesänä uusi tulokas, joka erottuu selkeästi muista. Hämeenlinnan Katajistonrannassa lauantaina 24.8. järjestettävä Mielensäpahoittajan festivaali tarjoaa kävijöilleen mahdollisuuden palata aikaan, jolloin vähemmän oli enemmän.

 

Kuvassa on keskellä teksti Mielensäpahoittajan festiaali ja mielensäpahoittajan on kirjoitettu sinisillä suurilla paksunnetuilla kirjaimilla ja festivaalipuna-ruskeilla kirjaimilla.  Teksti on vaalealla pohjalla ja reunustuksena on vaalean ruskea mielensäpahoittajan karvahattu. Taustalla näkyy sinistä taivasta.

Kuva: Mielensäpahoittajan festivaali

 

Tapahtumapromoottori Kati Kuusisto kertoo ajatuksesta tapahtuman taustalla:
- Halusimme kehittää tapahtuman Mielensäpahoittaja-hahmon ympärille, sillä Mielensäpahoittajan tyyli ja toimintatapa ovat oiva muistutus meille kaikille siitä, ettei kestävä ja kiiretön tapa elää ole lainkaan hankalaa.

- Rakennamme tapahtumaa Mielensäpahoittajan toteamuksen “tavallinen riittää” kautta. Festivaalille rakennetaan viihdyttävää ohjelmaa ja kiireetöntä tunnelmaa - siksi nimitämme tapahtumaa slow-festivaaliksi. Tavoitteemme on luoda ympäristö ilman erikoistehosteita ja efektejä, panostaa ihmisten välille rakentuviin positiivisiin kokemuksiin. Ohjelmasta löytyy elävän musiikin ja nostalgisten vieraiden lisäksi useampi numero kiireettömyyden tueksi: kahvitauko, jonka ajaksi kaikki ohjelma tapahtuma-alueella jää tauolle, pappatuntureilla köröttelyä “hitain ajelija palkitaan”-hengessä ja Mallusjoen miesvoimistelijoiden näytös, jonka he esittävät hitaasti mutta varmasti.

- Uskomme, että vähentämällä kiirettä ihminen voi paremmin. Festivaalin arvojen vaalimisen pohjalta pääyhteistyökumppaniksi vahvistui luontevasti kustannusyhtiö WSOY. Yhteistyön myötä tuomme alueelle kunnianosoituksen hitaalle elämäntyylille luomalla festivaalille pienen puistokirjaston. Festivaalivieraat ovat tervetulleita puistokirjastolle olemaan, lukemaan ja nauttimaan slow-festivaalin hengestä.

Tapahtuman tuotantotiimissä työskentelee Suomen näkemyksellisimpiä tekijöitä, joiden käsialaa ovat olleet esimerkiksi Slushin, Lux Helsingin ja PING Festivalin tuotantojen toteutukset. Yksityiskohdat on toteutettu harkiten, laadukkaasti ja kestävällä tavalla. Mielensäpahoittajan festivaalilta ei löydy lainkaan kertakäyttötuotteita vaan ravintolapalvelut toteutetaan oikeilla astioilla. Kävijät voivat halutessaan tukea tapahtuman arvomaailmaa ottamalla mukaan omat käyttöastiansa.