Komeat valokuvat elävöittävät Jouni K. Kemppaisen Juha-karhun kaksi kesää ja muita eläinjuttuja –uutuuskirjan sydämellisiä ja monipuolisia luontoreportaaseja.
Kirja on mainio esimerkki teoksesta, jossa kuvallinen ja sanallinen ilmaisu tukevat ja rikastavat toisiaan. Teos sisältää neljätoista luontoaiheista juttua, joista kukin käsittelee tiettyä eläintä tai luonnonilmiötä. Reportaasinomaiset tekstit on rakennettu tiiviissä yhteistyössä nimekkäiden suomalaisten luontokuvaajien kanssa. Teoksesta löytyy muun muassa Benjam Pöntisen, Jorma Luhdan sekä Antti Leinosen otoksia.
Hyvät, pahat ja ne, jotka antavat odottaa itseään
Samojen kansien väliin mahtuu varsin monipuolinen eläinvalikoima. Metso, hirvi sekä metsän kuningas karhu herättävät kunnioitusta, kun taas käärmeitä ja susia pelätään tai inhotaan. Omalaatuinen aihevalinta on myös usein roskalinnuksi mainittu varis, jota käsitellään monipuolisesti ja ennakkoluulottomasti. Vaikka jo suorastaan kliseisen auran saanutta saimaannorppaa ei kirjassa tavata, uhanalaiset lajit ovat edustettuna varsin painokkaasti.
Tarinat noudattavat pääosin samaa kaavaa. Ennen varsinaisen jutun alkua käsiteltävä eläinlaji esitellään lyhyesti – eläintieteeseen perehtymätönkään ei pääse putoamaan kärryiltä. Itse tarina käynnistyy tavallisesti ryteiköstä tai niityn reunasta, jossa Kemppainen etsiskelee valokuvaajan kanssa kuvattavaa eläintä tai eläinlajia. Hiljalleen kuvaustilanteesta siirrytään yleisempään pohdintaan – tieteellisen tiedon referointiin ja valokuvaajan kanssa käytyjen keskustelujen dokumentointiin.
Kemppaisen kirjoitustyyli on usein niin henkilökohtainen ja jopa intiimi, että se imaisee lukijan nopeasti ympäristöön, jossa kirjoituksessa liikutaan. Tarinoissa kuvaillaan tarkasti tilanteiden säätiloja ja kirjoittajan kulloinkin kokemia tunnelmia. Myös matkoilla vastaan tulleet hankaluudet tulevat lukijalle tutuksi. Joskus Kemppainen on saanut odotella valokuvaajan kanssa hyvän tovin, ennen kuin kuvan pääesiintyjä suvaitsee ilmestyä haaskalle.
Ymmärrystä etsimässä
Silloin tällöin Kemppaisen omaan näkökulmaan tiiviisti sidottu kerronta lipsahtaa jopa ylidramaattiseksi ja hivenen siirappiseksi. Kaivattu vastapaino löytyy kuitenkin kirjoitusten tieteellisestä näkökulmasta. Kemppainen on hyödyntänyt ansiokkaasti erilaisten asiantuntijoiden, ennen kaikkea petotutkijoiden tietämystä kulloinkin tarkastelemaansa aiheesta. Myös valokuvaajat näkyvät olleen Kemppaiselle suureksi avuksi, ja välillä raja luontokuvaajan ja asiantuntijan välillä näyttääkin sangen häilyvältä.
Kirja on jäsennetty selkeästi, ja myös taitto on pääosin onnistunut. Suurin osa isokokoisista kuvista pääsee hyvin oikeuksiinsa melko kookkaan niteen sivuilla, joskin muutama symmetrinen, koko aukeaman peittävä otos tekee poikkeuksen. Ihmisen viehtymys symmetriseen kuvarajaukseen on kyltymätön, mutta kokonaiselle aukeamalle levitettynä asetelma harvoin toimii hyvin. Kuvan halkaiseva aukeama luokin joihinkin kuviin kummallisen kokonaisvaikutelman: se lohkaisee seinällä riippuvan lepakon kahtia, ja katkaisee lentävän tunturipöllön kaulan.
Kaikkiaan tapa, jolla teoksessa yhdistetään kuvaa ja sanaa, tieteellistä ja henkilökohtaista näkökulmaa, toimii mainiosti. Tarinakokonaisuuksista heijastuu palavan mielenkiinnon lisäksi syvä halu ymmärtää eläintä, ja päästää myös lukija osalliseksi tästä ymmärryksestä.
Jouni K. Kemppainen työskentelee Helsingin Sanomien Kuukausiliitteen toimittajana. Eläintarinoiden ja muiden lehtijuttujen lisäksi hän on kirjoittanut muun muassa Suomen sisällissodan surmapaikkoja käsittelevän teoksen Paha maisema (2007).
Jouni K. Kemppainen: Juha-karhun kaksi kesää ja muita eläinjuttuja. HS Kirjat. 2010. 208 s.
Teksti: Heini Lindfors /
