Hyppää pääsisältöön
Amusa Toimitus / 08.06.2011

Sielun muotokuvia

Taiteen maisteri, elokuvaohjaaja, kuvataiteilija ja kirjailija Kaija on yhdistänyt taiteellisen osaamisensa eri osa-alueet kuin kauniin kudelman.

Hän samaan aikaan maalaa ihmisistä sielun muotokuvia, kuvaa elokuvaksi elämän viivojen syntymisen tyhjälle kankaalle ja toimii tulkkina kahden maailman välissä kertoen viestejä edessään istuvalle ihmiselle.

"Maalaan nopeasti ihanteenani 1000-luvun japanilaiset munkit, jotka pyrkivät pelkistämällä tavoittamaan olennaisen ja synnyttämään mietiskelyn kaltaisen tilan. Vaivun työskennellessäni flow-tilaan, jossa minulla avautuu kyky kommunikoida alitajunnan kanssa. Puhun ääneen prosessin aikana kertoen maalauksen kohteelle hänestä normaalitajunnan ylittävää tietoa. Siten taulu ja video yhdessä synnyttävät sekä kohteelle että katsojalle matkan tietoisen tajunnan ulkopuolelle" Kaija Juurikkala

Ainutkertainen työprosessi yleisön nähtävissä ensimmäisen kerran Kissakosken Galleriassa 26.6-31.7.2011 Vahvamäentie 42, Hirvensalmi

Tervetuloa!

Lisätietoja ja haastatteluajan saa halutessaan suoraan Kaija Juurikkalalta.

www.kaija.juurikkala.fi
www.myfilm.fi
040-5615145

P.S. Hän on itse paikalla näyttelyssä sunnuntaisin klo 11-16