Hyppää pääsisältöön
Amusa Toimitus / 17.10.2019

Ruumiilliset hetket, jolloin sanat pettävät Zodiakissa

Zodiakin ja Liikkeellä marraskuussa -festivaalin vuoden 2019 yhteisteos on Janina Rajakankaan ja Neil Callaghanin Over Your Fucking Body. Sen kantaesitys nähdään Zodiak Stagella keskiviikkona 6. marraskuuta.

Kuvassa on tanssijoita ilman vaatteita rennosti ikäänkuin patsaana päät alaspäin.  Kuvan sävy ja tausta on roosan punainen. Kuvassa on sekä miehiä että naisia.

Kuva: Jenni Pystynen

 

Koreografi-esiintyjät Janina Rajakangas ja Neil Callaghan ovat viime vuosina yrittäneet päästä nimettömien ruumiillisten kokemusten ytimiin eri tavoin. He ovat ruumiillistaneet ihmistenvälistä tietoa. Tietoa, joka on yhteistä, mutta jota emme pysty käsittelemään kielen kautta. Over Your Fucking Body on lähtöisin heidän kiinnostuksestaan näihin hetkiin joina sanat pettävät.

- Olemme tietoisesti haastaneet itseämme artikuloimaan nimeämistä pakenevia tilanteita. Tämä lähtökohtaisesti mahdoton tilanne on harjoituksissa synnyttänyt eräänlaista runollista kommunikaatiota, Callaghan ja Rajakangas kertovat.

- Toisaalta meille on ollut tärkeää, että teoksen nimessä on sana ruumis (body). Esityksessä on kyse sekä fyysisestä ruumiista – luista, lihasta, elimistä –, että ruumiiseen kytkeytyvistä tunteista, yksilöllisistä historioista ja käyttäytymismalleista.

Koska myös yleisö ruumiineen on elimellinen osa esitystä, Rajakangas ja Callaghan aloittivat teoksen työstämisen jo vuosi sitten pitämällä siihen liittyvän työpajan otsikolla Starting the Piece with an Audience. Sen lopuksi järjestettiin avoin demoesitys Taidehallissa osana Liikkeellä marraskuussa -festivaalin ohjelmaa. Harvinaisen pitkään teosprosessiin on kuulunut myös useita residenssejä sekä Suomessa että Isossa-Britanniassa.

Koreografi, esiintyjä Neil Callaghan on työskennellyt osana erilaisia tanssin, teatterin ja visuaalisten taiteiden työryhmiä vuodesta 2002 asti. Callaghan työskentelee sekä yksin että yhteistyössä Lea Andersonin, Doris Uhlichin, Nicola Coniberen, Dan Canhamin, työpari Requardt & Rosenbergin, Simone Kenyonin ja Vlatka Horvattin kanssa. Tällä hetkellä hän kiertää koreografi Meg Stuartin (Damaged Goods) teoksen Until Our Hearts Stop kanssa.

 

Kuvassa on alastomat tanssijat selkä käännettynä toinen toistensa päällä.  Kuvan sävy on keltainen.

Kuva: Jenni Pystynen

 

Janina Rajakangas on Helsingissä ja Lontoossa työskentelevä koreografi ja esiintyjä. Rajakankaan praktiikkaan kuuluu olennaisena osana myös opettaminen sekä alan julkinen keskustelu. Hänen viimeisimmät työnsä koreografina ovat Kanarianlintu (2018), Teini (2017) ja Dinosaurus (2015). Esiintyjänä hän tekee yhteistyötä lontoolaisten Frauke Requardtin, työpari Requardt & Rosenbergin sekä Robert Clarkin kanssa. Tällä hetkellä Rajakangas työskentelee valtion kolmevuotisen taiteilija-apurahan turvin.

Over Your Fucking Body nähdään kahdeksan kertaa Zodiak Stagella Kaapelitehtaalla ajalla 6.11.–20.11.2019. Neljä ensimmäistä esitystä 6.–10.11. ovat osa Liikkeellä marraskuussa -festivaalin ohjelmistoa.

Kantaesitys
Janina Rajakangas – Neil Callaghan: Over Your Fucking Body

Konsepti, koreografia ja esitys: Janina Rajakangas & Neil Callaghan
Valo- ja tilasuunnittelu: Jenni Pystynen
Äänisuunnittelu ja musiikki: Miki Brunou
Pukusuunnittelija: Piia Rinne
Tuottaja: Ulrika Vilke
Tuotanto: Zodiak – Uuden tanssin keskus, Janina Rajakangas Project
Yhteistuottajat: Liikkeellä marraskuussa, The Place (Lontoo)
Residenssituki: Wainsgate Dances (Hebdenbridge), The Place (Lontoo), Yorkshire Dance (Leeds)
Tukijat: Taiteen edistämiskeskus, Arts Council England, iPortunus, Suomen Lontoon Instituutti
Kuva: Jenni Pystynen

Ensi-ilta: ke 6.11., Zodiak Stage, Kaapelitehdas (Tallberginkatu 1, V-aula)