Hyppää pääsisältöön
Amusa Toimitus / 14.02.2020

Rosa Liksomille Ruotsin Akatemian Pohjoismainen kirjallisuuspalkinto

Palkinnon summa on 400 000 Ruotsin kruunua eli noin 40 000 euroa. Rosa Liksom vastaanottaa palkinnon Tukholman pörssin suuressa salissa 1. huhtikuuta.

Kuvassa on Rosa Liksom ja hänellä on punainen polkkatukka sekä pinkki pusero.  Kuva on kasvokuva.

Kuva: LIke

 

Ruotsin Akatemian Pohjoismaisen palkinnon on aiemmin saanut vain kaksi suomenkielistä kirjailijaa: Sofi Oksanen (2013) ja Paavo Haavikko (1993). Ruotsiksi kirjoittavista suomalaisista palkinnon ovat vastaanottaneet Lars Huldén (2000), Bo Carpelan (1997) ja kielitieteilijä Nils Erik Enqvist (1988).

Rosa Liksom (s. 1958) on suomalaisen kirjallisuuden merkittävä uudistaja. Liksom voitti Finlandia-palkinnon romaanillaan Hytti nro 6 vuonna 2011 ja Pro Finlandia -mitalin vuonna 2013. Hän on myös kansainvälisesti menestyneimpiä nykykirjailijoitamme.

Lapista kotoisin oleva Liksom on kuvannut kirjoissaan kaupunkilaisia, nuoria ja syrjäisten alueiden ihmisiä. Hän on ensimmäinen suomalaiskirjailija, joka on käyttänyt meänkieltä romaaneissaan. Liksom tunnetaan myös taiteilijana, näytelmäkirjailijana ja sarjakuvien kirjoittajana. Hänen Everstinna-romaanistaan (Like 2017) tehty näytelmäsovitus on parhaillaan Helsingin Kaupunginteatterin ohjelmistossa.

Ruotsin Akatemian Pohjoismainen palkinto jaetaan vuosittain ansioituneelle pohjoismaiselle kirjailijalle. Palkinto perustettiin Ruotsin Akatemian 200-vuotisjuhlan yhteydessä vuonna 1986, ja sitä rahoittaa Karin ja Karl Ragnar Gierow -säätiö. Viime vuonna palkinnon voitti Karl Ove Knausgård.