Hyppää pääsisältöön
Anna Pohjola
/ 04.05.2011

Rock The Ballet jälleen Helsingissä

Kun baletti kohtaa nykymusiikin, tuloksena on Rock The Ballet. Vuonna 2009 suureksi hitiksi Helsingissä noussut newyorkilainen tanssishow palasi hurmaamaan suomalaisyleisön.

Rock The Ballet on tanssija-koreografi Rasta Thomasin luoma ainutlaatuinen tanssishow, jossa klassiseen balettiin yhdistyy erilaiset tanssityylit hip hopista steppiin. Musiikkina show’ssa kuullaan nykypoppia ja -rockia, kuten Black Eyed Peasia, Queenia ja Michael Jacksonia. Lisäksi show’ta tehostetaan lavan takaosaan heijastettavilla kuvilla, jotka tukevat musiikin ja
tanssin yhteisvoimin synnyttämää tarinaa.

Rock The Ballet’n tämänvuotinen miehitys koostuu yhdestä naisesta ja kuudesta miehestä, jotka ovat tanssiryhmästä Bad Boys of Dance. Klassinen baletti näkyy selvästi tanssijoiden liikekielessä. Linjat ovat puhtaita, ja tanssijat leijuvat kevyesti lavan poikki. Silti tanssi on yllättävän maskuliinista olematta kuitenkaan macho: se on balettia asenteella. Akrobaattiset voltit ja hypyt saavat yleisön haukkomaan henkeä ja toivomaan, ettei show päättyisi ollenkaan.

1.5. Savoy-teatterissa nähdyssä esityksessä ennen väliaikaa esitetyt tanssit muodostivat itsenäisiä tarinoita, joita siivitettiin välillä poikamaisella huumorilla pilke silmäkulmassa, välillä koskettavalla ja kaunisliikkeisellä tulkinnalla. Erityisen paljon naurua yleisöstä kirvoitti Carmenista tutun Habaneran tahtiin tanssittu ilottelu, jossa tanssijat käyttivät pareinaan puhallettuja muovinukkeja. Tunteikkain tulkinta tanssittiin puolestaan U2:n kappaleen With Or Without You tahdissa osittain duettona, osittain suurempana ryhmänä.

Väliajan jälkeinen esityksen osa oli edellistä tiivistahtisempi: kappaleet oli miksattu yhteen ja tanssitkin vaihtuivat kuin liukuen, ilman selviä rajoja. Silti tanssijat säilyttivät energiansa ja pitivät yleisön otteessaan loppuun asti: vasta kolmannen encoren jälkeen show saatiin päätökseensä. Jotakin show’n vangitsevuudesta kertoo myös se, että suomalainen yleisö osoitti lopulta suosiotaan seisten.

Rock The Ballet’n kantava voima on tanssin ilo ja tanssijoiden ja yleisön välinen vuorovaikutus. Esiintyjistä huokuu tanssista innostunut henki, johon yleisönkin on helppo samaistua. Tanssijat myös herättelevät yleisöä riemastuneilla huudahduksillaan ja katsekontaktillaan. Rock The Ballet’ta katsomalla tulee väkisinkin hyvälle mielelle, eikä New York Times valehtele väittäessään Rock The Ballet’ta ”tanssiksi parhaimmillaan”.

Rock The Ballet’n perustaja Rasta Thomas on äärimmäisen lahjakas esiintyjä. Jo murrosikäisenä Thomas teki historiaa voittamalla useita palkintoja, ja sittemminkin runsaasti palkintoja voittanut Thomas jatkoi uraansa pääsemällä ensimmäisenä amerikkalaisena venäläiseen Kirov-balettiin. Lopulta Thomas päätti tehdä show’n, jota kuvailee 2000-luvun uudenlaiseksi baletiksi, pop-baletiksi, ja näin syntyi Rock The Ballet.

Näytä suurempi kartta

kuvalähde: Live Nation Press

kuvalähde: Live Nation Press