Hyppää pääsisältöön
Amusa Toimitus / 07.06.2019

Reino Helismaa -palkinto tänä vuonna Paula Vesalalle

Työväen sivistysliitto jakoi tänään seitsemännen Reino Helismaa -sanoittajapalkinnon. Palkinnon saaja on Paula Vesala ja ensimmäistä kertaa palkinnon jaettiin naiselle. Tunnustus myönnetään muutaman vuoden välein ansioituneelle suomalaiselle lauluntekijälle.

 

Kuvassa on etualalla Paula Vesala, joka puolittaisessa makuuasennossa on rakennustasanteella.  Taustalla on auringonlaskun iltataivasta ja kaupunkimaisemaa, jossa on korkeita toimistorakennuksia. Paula Vesalalla on mustat pitkät housut ja Hopean värinen jakku.

Kuva: Red Carpet Paula Vesalan nettisivut

 

Tänä vuonna palkinto myönnettiin Vesalalle mm. seuraavin perusteluin:

”Vesala on hätkähdyttävän monipuolinen lauluntekijä. Helismaan perintöä hän kantaa tekemällä omaa musiikkiaan sekä tuottamalla monipuolisena ammattilaisena kappaleita useissa eri tyylilajeissa kollegoilleen. Filmi- ja teatteri-ilmaisuaan hän on laajentanut nykyisen visuaalisen digimedian puolelle. Lukuisten musiikkialan palkintojen lisäksi Vesala on palkittu yhteiskunnallisesta vaikuttamisestaan Naisasialiiton palkinnolla vuonna 2011 ja hänet valittiin vuonna 2016 nuorten hyvien tapojen lähettilääksi. Reino Helismaa -palkinnon voittaja Paula Vesala ottaa sanoituksissaan kantaa naisten asemaan ja muihin yhteiskunnallisiin aiheisiin. Palkintoraati toivottaa Paula Vesalalle menestystä hänen vuonna 2015 alkaneelle soolouralleen taiteilijanimellä Vesala.”

– Olen todella otettu ja liikutuin, kun kuulin että minulle on myönnetty tämä palkinto. Sitä vaan tekee musiikkia ja projekteja ja kun tämmöinen kunnia osuu kohdalle, niin kyllä se koskettaa. Kiitos Työväen Sivistysliitto. On suuri kunnia saada tulla liitetyksi palkinnonsaajien jatkumoon ja olla eka nainen, jolle tämä palkinto myönnetään. Kiitän, kumarran, jatkan hommia, sanoo Vesala.

Reino Helismaa -palkinto on myönnetty seuraaville henkilöille:

1989                  Vexi Salmi
1994                  Jaakko Teppo
1999                  Sauvo Puhtila
2004                  Martti Syrjä
2009                  Hector
2014                  Heikki Salo
2019                  Paula Vesala