Hyppää pääsisältöön
Amusa Toimitus / 22.09.2011

Rakkautta ja Anarkiaa filmifestivaalit

R&A-päivän tärpit, perjantai 23.9.

Sotasankari vasten tahtoaan
Yksi tämän vuoden Orizzonti Italiani -sarjan tärkeimmistä elokuvista on Aureliano Amadein esikoiselokuva 20 Sigarettes. Se on palkittu muun muassa David di Donatello Awards -juhlassa sekä Venetsian festivaalilla. Elokuva on ohjaajan omaelämäkerrallinen kertomus kohtalokkaasta kuvausmatkasta Irakiin. Amadei selvisi kuin ihmeen kautta itsemurhaiskusta, jossa surmansa sai 19 italialaista rauhanturvaajaa.

Seitsemän vuotta myöhemmin Amadei teki kokemuksistaan omaperäisen, sarkastisen hauskan ja hetkittäin hyvin koskettavan elokuvan. Elokuvalla hän kertoo, miltä vastentahtoiseksi sotasankariksi joutuminen tuntuu.

Aureliano Amadei kertoo elokuvastaan ja kokemuksistaan näytöksen jälkeen. Bio Rex klo 18.30.
---

Ihastuttava ja todenmakuinen elämänfarssi
Rakkautta & Anarkiaa esittää maailmanensi-illan kehutusta Let My People Go! -elokuvasta. Mikael Buchin, 28, debyyttinään ohjaama ja Ranskan ykkösrivin elokuvantekijöihin kuuluvan Christophe Honorén kirjoittama komedia on kitsch-farssi, josta suuri osa kuvattiin Suomessa. Elokuvan suomalaisina tähtinä loistavat Jarkko Niemi, Outi Mäenpää ja Kari Väänänen.

Ranska näyttäytyy elokuvassa ahdistavana pikkusieluisten kyräilijöiden maana ja Suomi on taas luonnonkaunis paratiisi, jossa kaikki hymyilevät, ihmiset asuvat samanvärisissä pikku mökeissä ja mutkatonta (homo)seksiä voi löytää vaikka keskeltä lumista sysimetsää.

Ohjaaja Mikael Buch, toinen pääosanäyttelijä Nicolas Maury sekä sivuroolit tekevät Outi Mäenpää ovat paikalla näytöksessä ja vastaavat kysymyksiin. Bio Rex klo 21.
---

Ruutukaappaus elokuvasta 20 Sigarettes.
Ruutukaappaus elokuvasta 20 Sigarettes.