Hyppää pääsisältöön
Amusa Toimitus / 16.03.2021

Popeda korkkaa kotiareenansa joulukuussa – yhtye esiintyy uudella Uros Live -areenalla

Suomirockin kivijalka Popeda korkkaa kotiareenansa, joulukuussa valmistuvan Uros Live -areenan 16.12.2021. Massiivinen konsertti on osa yhtyeen loppuvuoden Voitto kaikesta -areenakonserttikiertuetta. Luvassa on hittikavalkadi yhtyeen yli 40-vuotiselta uralta.

Kuvassa on Popeda-yhtye sinisävyisessä ympäristössä ja keskimmäisenä on pate Mustajärvi punaisessa takissa.

Kuva: Miikka Varila

 

Kersantti Karoliina, Punaista ja makeaa, Kaasua ja Kuuma kesä kajahtavat nyt pitkästä aikaa areenaolosuhteissa. Konserttielämys viimeistellään vaikuttavilla visuaalisilla elementeillä ja muilla yllätyksillä.

”On hienoa päästä tuliterän kotiareenan estradille. Erityisen hienoa siitä tekee se, että saamme esiintyä pitkästä aikaa elävälle yleisölle. Popeda on tiukassa iskussa ja odotamme tätä konserttia niin kuin nuoret, villit orivarsat kesää!”, Popedan solisti Pate Mustajärvi kommentoi.

Popeda on tehnyt vallitsevista olosuhteista johtuen viimeisen vuoden aikana vain muutaman live-keikan, joista osan striimattuna ilman yleisöä. Keikkaodotus on valtava paitsi bändillä myös yleisöllä.

”Kyllähän tässä betonirakenteet tulevat samalla testattua ja käyttöönotettua, kun Popeda kajauttaa ensimmäiset sointunsa ilmoille. Saamme olla ylpeitä, että voimme tarjota maamme rock-legendalle ansaitsemansa konserttipuitteet!”, Uros Live -areenan toimitusjohtaja Marko Hurme toteaa hymyillen.

Joulukuista keikkaodotusta yhtye ruokkii julkaisemalla Youtube-kanavallaan tunnelmia 40-vuotiskonsertista Tampereen Ratinan stadionilta elokuulta 2018.

Popeda - Voitto kaikesta
Uros Live -areena, Kansikatu 3, Tampere